torstai 14. toukokuuta 2015

Pala brunssia

Muutama viikko sitten bongasin Yhteishyvästä kasan kivoja brunssille tarkoitettuja ohjeita. Kaikkea ei jaksanut alkaa vääntämään kerralla, joten kokeilimme ensimmäisenä piirakan ohjetta. Tuttuun tapaan ohjeessa ei lopulta pysytty, mutta hyvää tuli!

En tajua, miten ihmeessä tämän lisäksi olisi tarkoitus saada alas muutakin, yksi pala tätä täytti niin paljon, että hyvä kun kahvia jaksoi enää lipitellä. Nälkä pysyi pois todella kauan. Mun makuun ois kyllä voinut olla jotain raikasta tässä kyljessä mukana, mutta pikkutomaatit ja rucola saivat kelvata ^__^


Pakko vähän kehuskella, mulla nimittäin on pysynyt basilika vuoden elossa. Pahalta se näyttää, mutta kyllä siinä on vielä vihreitä lehtiä. Muutama.

Ohje (ja ainekset, joita me käytettiin):

iso lehtitaikinalevy

Täyte:

1 prk ranskankermaa (ei laitettu ollenkaan)
1 pkt pekonia
6-8 kananmunaa
mustapippuria
paprikajauhetta
(yksi sipuli)
(yksi tomaatti)

Lisäksi
punainen paprika (laitettiin pikkutomaatteja) 
rucolaa

Me paistettiin pekonia, sipulia ja yksi pilputtu tomaatti täytteeksi. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut kumpaakaan, mutta ne toivat kyllä sopivasti kosteutta täytteeseen, sillä ranskankerma jätettiin väliin.

Taistele taikina uunipellille (mä en nostanut reunoja ylös, vihaan reunapaloja!). Levitä päälle ranskankerma (tätä ei siis laitettu) tai tuorejuustokin kävis.. Paahda pekoni (ja muut roippeet) pannulla, levitä taikinalevylle. Riko munat päälle niin, että keltuaiset jäävät ehjiksi. Mausta pippurilla ja paprikajauheella. Paista uunin alatasolla  200 asteessa noin 25min. Hienonna paprika, huuhdo rucola ja roiski piirakan päälle.

Ens kerralla taidetaan lisätä kananmunat, kun piirakka on ollut uunissa 10min, sillä tätä ei voi pitää yhtään yliaikaa uunissa, jos taikina ei näytäkään kypsältä.


Tämä oli melko vaivatonta valmistaa heti aamulla, vaikka ei näin paljon aikaa jaksaisi käyttää ruuanlaittoon joka viikonloppu. Ainakaan ennen aamukahvia :'D Tämäntyyppinen piirakan ohje jää varmasti käyttöön, varsinkin illanistujaisiin tämä on ihan huipputarjottava - ei vaadi näperrystä ja vaivaa paljon yhtään! Täytteet vain huvituksen/tarpeen mukaan, ja suuriakin määriä saa valmistettua nopeasti ^__^

6 kommenttia:

  1. Nams :) Näyttää hyvältä, pitää joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Siis täh? Sulla on...
    a) joku yrtti elossa
    b) se on ollu sitä jo vuoden
    Sellanen ihme pitää ehdottomasti nähdä! ;) :D

    -Supe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy lähettää sulle kuva :D Se näky on aika lohduton, mutta on se silti elossa joten kuten :'D

      Poista
  3. Eikä! Meillä on ollut toi resepti jo ikuisuuden jääkaapin ovessa, odottamassa tekijäänsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, hyvää oli :D

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D