torstai 28. toukokuuta 2015

Matkakosmetiikka

Lähdin äitienpäiväksi porukoille, ja räpsin pakatessa muutaman kuvan. Mitä paatunut kosmeholisti pakkaa viikonlopuksi mukaan ja kuinka paljon? Näemmä aika reilusti. Tämä määrä ei ollut pahimmasta päästä - kuvitelkaapa jotain enemmänkin panostusta vaativia tilanteita... Tai tilanteita, joissa täytyy varaututa juhlameikkiin, arkinaamaan JA muiden meikkaamiseen!? Nyt suurin meno viikonlopulle oli kauppareissu, joten meikkimäärä oli sen mukainen :'D

Mulla on joka kodissa (mun, Peksin ja kantakotona siis) peruskosmetiikka aika pitkälti valmiina - meikkiputsarit, kosteusvoide, suolasuihke, Tangle Teezer ja aika usein kasvorasvakin. Näin vältyn raahaamasta tiettyjä tuotteita jatkuvasti mukana, varsinkin täysikokoiset purkit tuovat raivostuttavan paljon lisää painoa matkatavaroihin, vaikka niitä ei määrällisesti kovin paljon tule käytettyä. Suosin mahdollisuuksien mukaan matkakokoisia pakkauksia, mutta niitäkään ei loputtomiin ole tullut hankittua tai siirrettyä tuotetta x pienempään pulloon.



Nyt odottamassa ei ollut mitään kasvovoiteita, joten pakkasin mukaan Dermosilin seerumin ja Eucerinin rasvan kiukkuihon selättämiseen. Taas. Nyt iho kossahti kosteuttavan yönaamion käyttämisen jälkeen. Luultavasti oon herkistynyt jollekin ainesosalle, ajattelin selvityttää asiaa siitepölykauden loputtua.



Meikkipohjaa varten otin mukaan MACin Mineralize Moisture Foundationin (NW13), Pro Longwear Concealerin (NW 20), Lumenen irtopuuteri (0 - Translucent), Lumenen poskipuna (20 - Onnellisuus) ja We Care Iconin korostuspuuteri. Näistä kaikki olivat viikonlopun aikana käytössä.


Nämä ovatkin näkyneet usein blogissa, ja olivathan ne myös mukana reissussa: Urban Decayn Primer Potion Sin, Lumenen kirkas kulmageeli, peitevoide tummille silmänalusille sekä kulmapuuteriduo. Käytin kaikkia muita kuvan tuotteita, paitsi peitevoidetta, sillä pärjäsin Pro Longwearilla mainiosti.


Huuli- ja silmämeikkiasioissa lähdin harvinaisen pienimuotoisesti laukalle - vain muutamia värivaihtoehtoja!

Mac - Impassioned, Natural Code - Sheer Nougat, Isadora - Naked, Rimmel - 640 Red Ginger, Isadora - Inliner Kajal Blonde, Isadora - Tropical Pink Lipliner, Grimas 545 rajauskynä, Rimmelin sähkönsininen eye liner, Maybelline - Turquoise Vibe, Lumenen kulmakynä, Gosh eye liner pen sekä Maybelline - The Falsies Volum' Express -ripsiväri.

Näistä osa jäi täysin käyttämättä, kuten siniset linerit, sillä en kaivannutkaan lisää väripilkahduksia meikkiin. Punaisilla huulilla kävin jopa yhden kauppareissun, sillä opetin pikkusiskoani tekemään huulimeikin pohjatöineen ^__^



Luomiväripaleteista olisi vain toinenkin riittänyt, mukana oli siis Grimasin itse koottu paletti, ja Sleekin Oh So Special, jonka kulumistilanne näkyy tosta joten kuten. Molempia paletteja käytin kyllä, mutta näissä on kieltämättä aika paljon samantyylisiä sävyjä. Grimasin paletin ihonvärinen 580-nappi on aivan must joka meikissä (joten Grimasit on oltava mukana), ja kuusi luomivärinappia taas olisi aivan liian vähän! Ja pitäähän pannuprojektipaletti olla mukana reissussa. Seli seli, ja silleen.

En pessyt siveltimiä kuvaa varten.

Siveltimien määrä saattoi olla aavistuksen liioiteltu, haha! Muutama luomivärisivellin jäi käyttämättä, mutta pitihän näitä varuiksi olla? 

Miltä tällainen reissukosmetiikan määrä näyttää? Mulle tämä määrä on suorastaan epäilyttävän hillitty, karsittu ja pelkistetty :'D Näkisittepä, millä kosmemäärällä toisinaan reissaan, haha!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Turkumiitin meikki

Olin miittiaamuna nipin napin ajoissa valmis, ja ehdin räpsäisemään pikaisesti pari kuvaa meikistä. Kuvista kaksi oli edes jotenkin järkeviä, silmät auki ja silleen, joten tässäpä nämä! Tein edellisenä päivänä koeversion, mikä oli ihan fiksu veto. Vaihdoin luomivärit hivenen metallinhohtoisemmiksi. Jäin miettimään tekoripsien käyttöä, olisi tehnyt mieli laittaa vähän lisäbuustia ripsiin, mutta en mä sit lopulta ruvennutkaan sohlaamaan. Ehkä ihan hyvä, olin just ja just ajoissa Taikan luona :D


Käytin pohjustajana Urban Deacayn Primer Potionia sävyssä Sin. Levitin koko liikkuvalle luomelle ja aina kulmakarvoihin saakka Grimasin 580 -sävyä (vaalea ihonsävy). Liikkuvalle luomelle laitoin vielä lisäksi Sleekin Ultra Mattes Brights -paletin valkoista, ja aloin samaisen paletin sinisillä ja violetilla hahmottelemaan varjoa luomivakoon. Hahmotelman päälle käytin Urban Decayn Deluxe Shadow Boxin sävyjä Fishnet, Ransom sekä Peace. Lisää väriä, häivytä, lisää, häivytä, lisää, häivytä, häivytä. Meikkiresepti by me.


Kulmissa tuttu kombo Lumenea: Blueberry Eyebrow Pencil sävyssä 1, kulmapuuteriduon tummempi sävy sekä Eyebrow Fixing Gel. Rajauksena RVB LAB The Makeup Precision Eye Liner, ripsirajassa hivenen Goshin Eye Liner Peniä - tolla RVB:n rajaustussilla en saa omaan makuuni tarpeeksi stydiä linjaa ripsityveen. Rajauksen tarkoissa kohdissa toi RVB LABin tussi on aivan huippu, siksi käytän sitä. Duh.

Tässä välissä tein meikkipohjan (RVB LAB Smoothing Make-up Base + MAC Mineralize Moisture Foundation + MAC Pro Longwear Concealer + Lumene väritön irtopuuteri), ja ymppäsin mukaan Lumenen poskipunaa (20 Onnellisuus) sekä We Care Iconin korostuspuuteria. Tämän jälkeen lisäsin luomivärit alarajaan, laitoin Isadoran Inliner Kajalia (Blonde) sekä pari kerrosta ripsaria. Huulilla oli Clarinsin huuliöljy, johon olen aivan pöhkönä ♥ Pakko iskeä se huulille johonkin meikkipostaukseen, sitä ei voi liikaa hehkuttaa  ^__^


Kuvien laadussa ei taaskaan ole hurraamista, yllättyikö joku?

Mun iho räjähtipoksahti taas, joten tämä on viimeinen suht ajantasainen meikki hetkeen täällä blogissa. Mun pikkusisko pyörähti Tampereella tässä viikolla, ja onneksi sain lainata hänen naamaansa meikkisuhrauksiin, ja teinpä pikakampauksenkin. Molemmat ilmaantuvat tänne, kunhan saan kuvat koneelle asti. Aurinkoista lauantaita! ^__^

tiistai 19. toukokuuta 2015

#turkumiitti - reissu sinne ja takaisin

Lauantai 16.5. oli jännä päivä - yli viisikymmentä kauneusbloggaajaa kokoontui Turkuun Panimoravintola Koulun hulppeisiin tiloihin. (Voiko rakennukseen ihastua?) Miittiä järjestämässä oli mm. Nonnulan Jonna, joka oli nähnyt valtavan määrän vaivaa tämän päivän valmisteluun. Suurkiitokset, päivä oli aivan huippu ♥

Me lähdimme liikkeelle Tampereelta Taikan, Rosan ja Catarinan kanssa. Taikan poikaystävä-parka joutui kuskiksi. (Varsinkin paluumatka olisi ollut mitalin arvoinen, haha!) Kiitokset loistavalle matkaseuralle ^__^

Liian aikaista hymyilyyn. Kuva on anastettu Taikalta.

Olimme sen verran hyvissä ajoin Turussa, että ehdimme käydä käpälöimässä Stockan Mac-pisteen tarjontaa. En ostanut mitään, vaikka muutama akuutti himotuksen kohde mulla onkin. Muutama, hahah. Odottelen suosiollisempaa rahatilannetta.

Kosmevaihtaroinnin ja "ota tästä" -pussukoiden tonkimisen jälkeen oli aika syödä - toki roiskin ruuan kovin epäbloggaajamaisen ronskisti lautaselle, joten en ottanut kuvatodisteita. Hyi minua.


Virallisen osuuden aloitti ruotsalaisen apteekkikosmetiikkasarjan Idun Mineralsin asiantuntija Anne-Mari. Esillä oli myös reilusti tuotevalikoimaa. Oon aiemminkin hipellellyt Idunin kosmetiikkaa apteekissa, mutta hinta on toistaiseksi pitänyt mut loitolla. Idunin on tunnettu varsinkin meikkipohjistaan, ja herkkäihoisillekin sopivista tuotteistaan. Meikkipohjat ja luomivärit (sekä esteettistä sieluani hivelevät pakkaukset) jäivät sen verran kaihertamaan, että on hyvinkin mahdollista, että täällä niitä vielä nähdään. Goodie bagissa oli Idunin kynsilakka, joka pääsee epäilemättä pian kynsille.

Voi vastavalo. Argh.

Seuraavana vuorossa oli Essien asiantuntija Tarja Kuusela. Pääsimme kuulemaan kiinnostavaa esitystä Essien historiasta ja nykyhetkestä. Paikalla oli koko tilaisuuden ajan Essien kynsienlakkauspiste, jossa en kuitenkaan itse käynyt - olin edellisenä iltana lakannut sen verran glitterpitoisesti kynnet, ettei niitä olisi ihan hetkessä irroitettu.


Viimeisenä vuorossa oli huikea Warehousen Mikko Vainio, tutummin Tigimies. Hän esitteli Tigin ja Fudgen tuotteita sekä tämän kauden hiustrendejä - mm. 70-luku, glam-rock, värjätyn näköiset värit, ronskimmat leikkaukset, polkkamitta, otsatukka...  ja tekipä hän pikaisesti rennon lettikampauksenkin Fantazya-blogin Janetille. Kampauksen pohjana oli poninhäntä, kaikki muu on kiinnitetty lakalla ja raudoilla. Tämä oli ihan huippukiva lisä päivään, tuntui, että sain ammatillisessa mielessäkin todella paljon irti!


Lopuksi saimme miitin goodie bagit, ja tämä on pakko eritellä aivan omaksi postauksekseen. Joku oli punninnut tämän noin seitsemän kilon hujakoille. Huippua! Nämä bägit oli pakko ottaa autoon kaiveltaviksi matkan ajaksi, pakkohan tätä sisältöä oli päästä käpälöimään HETI. Takapenkillä oli hivenen ahdasta, hahah :D

Mittiä sponsoroi iso joukko yrityksiä, ja tuntuihan se bagin koossa. Hiphei!


Jo paikan päällä ihastunutta inahtelua huokailua aiheutti Essien kevätkokoelma ♥ Ihana, ihana, ihana!!! Uskokaa huviksenne, että tästä vaahtoan vielä pitkään.


Kotona olin myöhään illalla, erittäin väsyneenä. Olo on nuutunut edelleen, mutta miitistä jäi sellainen inspiroitunut olo ja innostus - tämä tietää näppiksen napsetta tulevalla viikolla. Vasta sunnuntaina jaksoin levitellä bägin kamat kuvattavaksi. Mittasuhteita avittaa varmaankin tieto, että mun sänky on 120cm leveä. Niin paljon kaikkea! My precious! Klonkkuunnun akuutisti tällaisten kosmemäärien keskellä. Kieriskelin myös tämän tavarapaljouden keskellä (Oli kivaa, suosittelen!), kun yritin valita muutamaa suosikkituotetta yhteen kuvaan. Ei tästä voi valita muutamaa. Postaan myöhemmin siis about kaikesta? :D

torstai 14. toukokuuta 2015

Pala brunssia

Muutama viikko sitten bongasin Yhteishyvästä kasan kivoja brunssille tarkoitettuja ohjeita. Kaikkea ei jaksanut alkaa vääntämään kerralla, joten kokeilimme ensimmäisenä piirakan ohjetta. Tuttuun tapaan ohjeessa ei lopulta pysytty, mutta hyvää tuli!

En tajua, miten ihmeessä tämän lisäksi olisi tarkoitus saada alas muutakin, yksi pala tätä täytti niin paljon, että hyvä kun kahvia jaksoi enää lipitellä. Nälkä pysyi pois todella kauan. Mun makuun ois kyllä voinut olla jotain raikasta tässä kyljessä mukana, mutta pikkutomaatit ja rucola saivat kelvata ^__^


Pakko vähän kehuskella, mulla nimittäin on pysynyt basilika vuoden elossa. Pahalta se näyttää, mutta kyllä siinä on vielä vihreitä lehtiä. Muutama.

Ohje (ja ainekset, joita me käytettiin):

iso lehtitaikinalevy

Täyte:

1 prk ranskankermaa (ei laitettu ollenkaan)
1 pkt pekonia
6-8 kananmunaa
mustapippuria
paprikajauhetta
(yksi sipuli)
(yksi tomaatti)

Lisäksi
punainen paprika (laitettiin pikkutomaatteja) 
rucolaa

Me paistettiin pekonia, sipulia ja yksi pilputtu tomaatti täytteeksi. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut kumpaakaan, mutta ne toivat kyllä sopivasti kosteutta täytteeseen, sillä ranskankerma jätettiin väliin.

Taistele taikina uunipellille (mä en nostanut reunoja ylös, vihaan reunapaloja!). Levitä päälle ranskankerma (tätä ei siis laitettu) tai tuorejuustokin kävis.. Paahda pekoni (ja muut roippeet) pannulla, levitä taikinalevylle. Riko munat päälle niin, että keltuaiset jäävät ehjiksi. Mausta pippurilla ja paprikajauheella. Paista uunin alatasolla  200 asteessa noin 25min. Hienonna paprika, huuhdo rucola ja roiski piirakan päälle.

Ens kerralla taidetaan lisätä kananmunat, kun piirakka on ollut uunissa 10min, sillä tätä ei voi pitää yhtään yliaikaa uunissa, jos taikina ei näytäkään kypsältä.


Tämä oli melko vaivatonta valmistaa heti aamulla, vaikka ei näin paljon aikaa jaksaisi käyttää ruuanlaittoon joka viikonloppu. Ainakaan ennen aamukahvia :'D Tämäntyyppinen piirakan ohje jää varmasti käyttöön, varsinkin illanistujaisiin tämä on ihan huipputarjottava - ei vaadi näperrystä ja vaivaa paljon yhtään! Täytteet vain huvituksen/tarpeen mukaan, ja suuriakin määriä saa valmistettua nopeasti ^__^

torstai 7. toukokuuta 2015

Mielenhuijauslista eli minut onnelliseksi tekeviä asioita

Tänään on paska päivä. Kaikki vituttaa, mikään ei oo hyvin, ärsyttää, hermostuttaa, stressaa, ahdistaa, masentaa. En saa mitään haluamaani tehtyä, aika lipuu käsistä noin vain. Tämä on siis sopiva hetki kääntää väkisin huomio asioihin, jotka saavat minut hyvälle tuulelle.

Bongasin suosikkiblogistani PTFU:sta onnellisuusasialistauksen, ja päätin röyhkeästi apinoida tämän idean. On muuten aivan mahtava blogi ja upeat akat, check it out, jos ette ole aiemmin törmänneet tähän!

1. Sisustus. Kaikesta epäjärjestyksen määrästä huolimatta mun kämppä on hivenen siistimpi kuin yleensä. Ajattelin kesäksi hankkia jotain sähäkkää turkoosia tänne violetti-valko-musta-harmaaseen sisustukseen. Violetista en luovu, en en en. Ja mun tekee mieli pestä ikkunat. Ne, jotka tuntevat mut paremmin, putosivat juuri tuolilta. Syytän kevättä.

Viime kesältä ♥

2. Aurinko! Kevät! Kesällä on usein turhan kuuma, mutta valosta mä pidän, linnunlaulusta ja pitenevistä päivistä. Kesälle on noin tuhat ja yksi suunnitelmaa, ja mä vähän ajattelin, että pitäiskö kerrankin koittaa ruskettua. Voisin käyttää kaikki liian tummat meikkivoiteet pois :'D

3. Peksi. ♥ Eihän täs voi olla kun onnellinen, että on vierelleen löytänyt tollasen tyypin, jonka huumorintaju on yhtä kamala kun mulla. Mä en voi ees kiukutella rauhassa, kun aina joutuu nauramaan jollekin aivan käsittämättömille jutuille.


4. Perhe ja koironi Arska ♥ Että voi olla tyhjä tää elämä ilman koiraa, kun ei tarvitsekaan kömpiä aamulla silmät ristissä viemään koiraa aamupissalle. Eikä kukaan ei oo piilottamassa leipäpussia/luita/leluja mun sänkyyn. Tyynyssäkään ei oo karvoja :(

5. Tatuointiaika. Ensi viikolla lisätään vielä värejä tohon käsivarteen, jippii! ^__^


6. Ystävät. Mulla ei ole suurta ystäväjoukkoa, mutta muutama sitäkin rakkaampi. Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet kuunnella. Puspus ♥

7. Tämä on vain yksi kökkö päivä.  Huomenna voi olla kovin inspiraationtäyteinen iloinen päivä, tai ainakin parempi kuin tämä. Ja välillä pitääkin pysyä tiiviisti sohvalla, ja vältellä aikuisen ihmisen elämää hyvillä mielin.

8. Hiusprojektit. Mä pääsin tällä viikolla taas sötköttämään Liisan hiuksiin uutta väriä, ja pakkohan se on todeta, että tälläsiä hiushommia mä rakastan! Voisko kaikille tehä sinisiä raitoja? :D

9. Kauneusbloggaajien miitti lähestyy hurjaa vauhtia, iik jee! ^__^

10. Huulipunat :D Kävin hortoilemassa MACin pisteellä viime viikolla, ja AIVAN VAHINGOSSA mukaan tarttui uusi rakas kokoelmaani, Impassioned ♥ Kyllä voi ihminen olla yksinkertainen, kun tällaisesta voi olla iloita päiväkausia. :'D


Mikä tekee sinut iloiseksi? 

lauantai 2. toukokuuta 2015

Huhtikuun loppuneet

Tätä menoa mun postaukset menee aina nopeasti ja ytimekkäästi asiaan, eikä väliin tule jaarittelua. Apua, mitä on tapahtumassa :D Asiaan siis:


Wella Natural Hold Hairspray

Äärettömän tympeä haisu, mutta vallan mainio työstölakka kampauksiin ja tupeeraukseen. Tämän lakan tuoksusta tulee mieleen aika noin vuosi sitten, kun laitoin paljon ystäväni Tessan hiuksia ennen viihteelle lähtöä. Varsinkin ne päänmyötäiset pikkuletit..! Tulee sellainen haikean hyvä mieli. Muistojenhaisuinen lakka siis. ^__^

Garnier Nordic Essentials puhdistusmaito

Onneksi loppui... ihan hyvä, mutta plääh. Tylsä, ihan kiva, ei erikoinen. 

Lush Sakura kylpypommi

Ah ja voih. Ihana ihana tuoksu ♥  Missä tahansa tätä säilytti, kyseinen huone alkoi hiljalleen tuoksua tältä, sellainen sitrus-jasmiini-kukkaistuoksu. Lushin kylpypommit ovat kyllä aivan parhaita - miten voi tulla pienelle ihmiselle niin hyvä mieli, kun tällaisen palleron tipauttaa ammeeseen? :')

Lush The Green Bubbleroon kylpyvaahtoviipaleet

Ihaneita! Ihan kreisi määrä vaahtoa, ja ihana tuoksu! Tämän käyttämisen jälkeen iho tuntui pehmoiselta, ilmeisesti vaahtoviipaleiden sisältämä kookosöljy ja sheavoi tekivät tehtävänsä, vaikken nyt ensimmäisenä ajatellutkaan saavani kosteutettua ihoa vaahtokylvystä ^__^


Dermosil Skincomfort kasvoseerumi

Plaa. Oli ihan hyvää, muttei spessun erikoista, eikä aiheuttanut mitään riemunkiljahduksia tai inhonväristyksiä. 

Max Factor Mastertouch Under-eye Concealer

Härregyyd, loppunut meikkituote! Oli hyvää ja kivaa, ja sopivan vaalea sävykin löytyi. Voisin ostaa uudelleenkin, varsinkin jos tämä sattuisi olemaan halvennuksessa. Tämä kasaantui jossain määrin juonteisiin pitkien koulupäivien aikana, varsinkin jos ei puuteroinut aamulla tarpeeksi tarkasti, tai ei ehtinyt korjailemaan meikkiä ollenkaan päivän aikana. Olen onnellisesti vaihtanut MACin Pro Longwear Concealeriin, by the way.


Sensationail Gel Cleanser

Ihan hyvää, mutta koen turhaksi ostaa tällaisia pikkupurnukoita, kun voin käyttää Neo Amiseptiakin tahman poistamiseen ja kynnen putsaukseen.

The Body Shop Glazed Apple käsivoide

Nää omppuasiat tuoksuvat niin hyvältä, etten ehkä kestä ♥ Mulla on vielä suihkugeeliä ja vartalovoita jäljellä, ja huulirasva kokonaan korkkaamatta... mitä mä sitten teen, kun nää loppuu!? Tämä pikkutuubi kulki mulla aina laukussa mukana, kamalan kätevää! Ne isommat TBS:n voiteethan ovat sellaisessa (alumiini?)tuubissa, joka rikkoontuu helposti laukkuolosuhteissa. Hankin jo seuraavan laukkukäsivoiteen tällaisessa samanlaisessa tuubissa, tykästyin sen verran paljon ^__^

Biotherm Aquasource voide, näyte

Levittäessä tuoksu oli aika tympeä, mutta imeytymisen jälkeen ei enää leijunut mitään huomattavia haisuja. Iholle jäi todella kosteutettu tunne illalla, ja aamullakaan nassu ei tuntunut klähmäiseltä. Ihan kivaa, muttei kyllä aiheuttanut mitään "vau, tätä lisää" -fiilistäkään.