perjantai 24. kesäkuuta 2016

Paras perunasalaatti

Mites ois vaihteeksi vähän raikkaampi perunasalaatti sen ainaisen einesperunasalaatin sekä maitopohjaisen sijasta?

Mulla oli vappuna ääretön perunasalaattiongelma. Menin kokeilemaan uutta reseptiä, ja se olikin sitten parempaa kuin edellinen suosikkiohjeeni. Sitten piti päättää, kumpaa ennemmin söisi vappuna, ja tämähän se lopulta tuli tehtyä. EDIT 27.4.2018: Tämä perunasalaatti on tullut jäädäkseen, just täydellisen freesiä raskaampien liharuokien kaveriksi. En enää muista edellisen lempparini ohjetta, koska en ole tehnyt sitä enää vuosiin... Oisko siinä tälle kesälle uusi tavoite :D

Sen kummempia selittelemättä, laitetaanpa resepti jakoon! Ensimmäinen versio tehtiin Ruokasurffausta-blogin reseptillä, sen jälkeen ohje unohtui ja maustepuoli lähti hivenen rönsyilemään. Tämä resepti on tämänhetkinen versio, voi siis olla että ensi kerralla ei oo muuta samaa kuin pääraaka-aineet. :D



Fetaisa tomaatti-perunasalaatti


Tarvitset:


1-2 rasiaa pikkutomaatteja
1kg kiinteää perunaa
150-200g fetajuustoa

Kastike: 


(Määrät ovat noin-mittoja, kuka näitä nyt niin tarkkaan jaksaa syynätä. Laita silleen sopivasti, niinku ite tykkäät.)

½-1dl oliiviöljyä
½1dl silputtua ruohosipulia/kevätsipulia (laitoin koko puntin, mitä sitä säästelemään)
2 valkosipulin kynttä puristettuna
reippaasti mustapippuria
½ tl savupaprikajauhetta
1tl paprikajauhetta
puolikkaan sitruunan mehu + hivenen raastettua kuorta
vaaleaa balsamicokastiketta tai pieni liraus etikkaa/valkkaria
1tl sokeria
suolaa maun mukaan

Keitä perunat ronskisti suolatussa vedessä. Tee sillä aikaa kastike, lisää puolitetut tomaatit joukkoon ja painele niistä vähän nesteitä ulos. Sekoita villisti ja jätä maustumaan. Silppua perunat ja feta, ja sekoita kaikki keskenään. Jos oot vähän fancy ass, koristele vielä ruohosipulilla ja ohuilla sitruunaviipaleilla.


Lisähuomiona julistan seuraavaa: sinä joka kutsut jotain kuppasta salaattijuustoa fetaksi, häpeä! Salaattijuusto ei kuulu tähän sit niinku ollenkaan! :D

Mä pakkasin just tuplasatsin tätä perunasalaattia mukaan juhannusherkkujen joukkoon... Tällä kerralla laitoin öljyn maustumaan jo edellisenä päivänä, suosittelen lämpimästi! Tää perunasalaatti (kuten varmaan kaikki) on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


Hyvää juhannusta pupsukat, älkää pliis hukkuko!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Joskus sitä vaan väsyttää niin paljon, että kaataa jääteetä risottoon

Moippulismoi! Tulin tänne pälisemään, koska väsyttää niin paljon, etten "voi" tehdä mitään mitä piti hoitaa. Heh.

Tulin äsken kotiin kauneusbloggaajien Porimiitistä, jota olin itsekin järjestämässä. Oli aivan superkivaa, kiitos osallistujille ♥ Tästä tantasta on nyt kieltämättä puristettu kaikki mehut irti, sen verran tahtoo oma jaksaminen laahata suunnitelmista jäljessä. Tässä on nyt reilu viikko aikaa kerätä energiaa ennen juhannusta ja Provinssia... sitten on taas viikko-pari rauhallisempaa, ja sitten alkaakin taas työntäyteinen hulinakausi ryyditettynä mm. mun synttäreillä.

Tämä on Pori miittipaikalta kuvattuna. Ihan kiva.

Ja koska väsy on perkeleellinen, löydän itseni jotenkin mystisesti seikkailemasta nettikaupoissa. Hain juuri Sanna Tara Nail Artista tilatut aarteeni, ja pistin tilaukseen Gorillapod-kameranjalustan, jotta pääsen videoimaan mun puuhasteluja kätevämmin. Eri asia on, kuoleeko mun läppäri editointiin. Todennäköisesti kyllä. Että jos jollakin on ihan sikana rahaa, nii mulle voi käydä ostamassa koneen :'D

Eniten ärsyttää väsymys. Että miks hitossa kiireeseen tarvii reagoida unettomuudella? Kysynpähän vaan. Musta tulee huumorintajuton ihmisperse heti kun alkaa unet jäädä alle seitsemän tunnin, ja nehän todellakin on jääneet 2-6 tuntiin yössä... koska miksi murehtia päivällä, kun voi öisinkin kelata omia sekä muiden ongelmia, analysoida ihmismieltä ja maailman pahuutta.

Minä aamuisin, päivisin ja iltaisin.
Kiinnostaiskos herrasväkeä lukea syvällinen analyysi siitä, mitä meikkipölö pakkaa mukaan festareiden eräolosuhteisiin? Kiinnostaa tai ei, mä aloitin jo kirjoittamaan, jotta muistan pakata kaiken. Miksi kirjoittaa muistilista, kun siitä voi tehdä postauksen? :'D

Mä koitan ryhtyä raivoisaan postausspämmiin, kunhan elämä taas voittaa ja saan kuvausvermeet asemiin. Siihen saakka mun ihana persoona (not) rehottaa ainakin Snapchatin puolella. Mut löytää nimellä Sneeeni. Mene ja pahastu! :D

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Bernerin bloggaajapäivä

Heips! Kävin jokunen aika sitten sulostuttamassa Helsingin katukuvaa läsnäolollani. Reissun kohteena oli Bernerin bloggaajapäivät, joille pääsin ensimmäistä kertaa. Marina lähti matkaseurakseni Tampereelta, ja nappasimme Helsingissä rautatieasemalta muutaman kauneusimmeisen mukaamme Kynsilakkataivaaseen, CesarsShoppiin.


Olen vuosikaupalla tilaillut kynsiaarteitani CesarssHopista, ja nyt vihdoin pääsin liikkeeseen käymään! Voitte varmaan kuvitella kuinka pöpiksi oman elämänsä kynsinarkki menee, kun ympärillä on satoja ja taas satoja MIELETTÖMÄN kauniita kynsilakkoja ja glitteriä ja timskuja ja ja ja ...... <3

Robert's Coffee Gelato Factory Citykäytävällä oli jotain törkeen ihanaa. Tää jäätelötiski pyöri!

Cesarsilla ostostelun jälkeen suuntasimme Robert's Coffee Gelato Factoryn kautta Ravintola Lapintiiraan Bernerin bloggaajapäiville. Tärkeimmät pois alta: tapahtuman ruokatarjoilu oli aivan mieletöntä! Meillä on kotona menossa älytön aasialaisen ruuan kausi, ja näiden salaattien ja kanavartaiden kanssa kyllä makunystyrät surrasivat onnellisina! Ja kun kahvinarkki saa kofeiinia, maailmassa on kaikki hyvin. :D

Ennen en ole törmännyt tällaiseen tilaisuuteen, jossa tuotteisiin saa käydä tutustumassa itsekseen, vapaassa järjestyksessä. Ihan mahtavaa! Mä esimerkiksi en vielä ole 40+ tuotteiden kohderyhmää, joten sellaisiin en käyttänyt yhtä paljon aikaa kuin vaikkapa meikkituotteiden käpälöintiin. Pientä kuvaspämmiä, olkaa hyvä:


Ensimmäisenä suuntasin nuuskimaan hajuvesiä. Marc Jacobsin tuoksut on kyllä mun ikisuosikkeja! ^__^


Philosophyn uusi Ultimate miracle worker night on yövoiteen ja seerumin yhdistelmä. Nuo söpöset seerumihelmet sekoitetaan itse voiteen joukkoon. Tää oli aivan ihanan tuntusta ja tuoksuista, mun on varmaan pakko hankkia tätä viimeistään talveksi! En oo kyllä vielä kokeillut Philosophylta tuotetta, josta en pitäisi :D


Sensain uudet Silky Design Rouge -huulikynät olivat supersilkkisen tuntuisia huulilla, tai siis for real sain tämän levittymään kauniisti mun rutikuiville huulillekin! Se on jo melkonen suoritus itsessään.

Näin siloinen koostumus ei pysy huulilla yhtä hyvin kuin mattaisemmat tuotteet, mutta kukapa nyt edes kuvittelee käyttävänsä voimakkaan sävyistä punaa ilman mahdollista korjailun tarvetta. Sain näistä sävyn Ebicha, jota pidin itselleni aivan liian aikuisena ruskeanpunaisena, kunnes kokeilin tätä kokonaan meikatuille kasvoille. Mulla ei toki tähän hätään ollut näemmä yhtään julkaisukelpoista meikkikuvaa tämän kanssa, hah.

Nämä etualan Clarinsin voiteet on suunnattu ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä saavalle iholle. Tykkäsin hirmusesti tuosta vaaleanpunaisessa purkissa olevasta päivävoiteesta.



Kynsienlakkauspisteellä oli tarjolla Rimmelin, Isadoran ja Mavalan kevätsävyjä. Mulla oli jo tökötit kynsissä, joten skippasin tällä kertaa. Oon nyt pariin otteeseen käyttänyt tätä Rimmelin Super Gel -päällyslakkaa, ja siitä tulee kyllä upea kiilto!

Rimmelin pisteellä mulle laitettiin huulipunaa sävyssä 610 Cheeky Coral. Tämä näkyy huulilla tuossa viimeisessä kuvassa, ja mun on kyllä käytävä ostamassa tämä itelle! Jotenkin tosi kiva sävy mun kasvoille!

#daretosparkle

Isadoran kevään ja kesän kokoelmat saivat mut jämähtämään todella pitkäksi aikaa Isadoran pisteelle. Nam, mitä ihanuuksia! Instassa mua seuraavat ovatkin jo useaan otteeseen nähneet Paradise Punch -huulikynän käytössä, ihan paras kesäsävy. Ja tämä on vaniljantuoksuinen, mega-ah.

Beauty Heroes julkaistiin Euroviisujen yhteyteen, ja tämä kokoaa yhteen Isadoran must have -kimallustuotteet. Noi kynsilakat jäivät todellakin kutkuttelemaan, mutta se nyt ei ketään yllätä! :D


Yllä on swatchit Isadoran Tropical Paradise -kokoelman tuotteista: Tropical Garden -luomiväripaletti, Twist-Up Gloss Stickit (Paradise Punch, Peachy Pink ja Tropical Fuchsia) sekä vedenkestävät Perfect Contour Kajalit sävyssä Tropical Green ja Tropical Blue. Tuo punainen mattapunaläiskä on Colourpopin Ultra Matte Lip sävyssä Succulent noin kolmen irroitusyrityksen jälkeen. Ei meinaa lähteny.

Tämä luomus tehtiin Hannan tukkaan!  

Paikalla oli myös mahdollisuus saada törkeän hienoja lettejä XZ:n ja Herbinan pisteellä. Mä olen viime aikoina kunnostautunut uusien lettien opettelussa (tosin vain harjoituspäähän, kun näitä mahottomia pitkätukkia on lähipiirissä sen verran vähän) ja näitä letityksiä katsellessa tuli sellanen fiilis, että mä en kyllä osaa tehdä mitään noin hienoa :D

Suloinen Diandrakin oli paikalla ^__^

Tiedättekö mikä on parasta bloggaamisessa? No nää tyypit! Mä en tykkää yhtään mistään pönötystapahtumista joissa vain jäykistellään - ja kieltämättä pieninkin takakireys ja jännitys häviää näiden juttuja kuunnellessa! Ihania naisia, mulla on jo ikävä!


Vasemmalta oikealle: minä, Helena/DIXI, Janet/Fantazya, Anni S. ja Hanna/Kynsipöllö kosmetiikkapuussa. ♥

Ft. karvamalja. Nevö forget.

Oli aivan mahtava päivä! Tai siis miten tästä nyt tympeän päivän olisi edes saanut tehtyä, hyvää ruokaa, ihania kosmetiikkauutuuksia ja aivan parasta seuraa. Siitä on hyvä päivä tehty! ^__^

Nyt saadaan toivottavasti viimeinenkin radiohiljaisuus seis, kun ulkoasu on kohdillaan ja työmäärä alkaa olla järkevämmällä mallilla. Viikon päästä on tiedossa kosmetiikkapöpien miittailua landella, joten perästä kuuluu! :D

Käsi ylös ne, jotka ovat ehtineet jo kärtsätä nahkansa!