keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Täydellinen punainen

OPI:n Couture de Minnie -kokoelman Innie Minnie Mightie Bow on sitä oikeaa punaista etsivän vastaus. Omani ostin Virosta, Kaubamajasta. Ostin aikaisemmin CesarsShopista Couture de Minnie -minikokoelman, mutta tämä punainen oli niin hyvä, että päätin hankkia sen täysikokoisenakin. Virossa OPIn hinnat eivät kirpaise yhtä pahasti kuin Suomessa :) (Klikkailut eivät hyödytä minua mitenkään, ne ovat lukijoiden avuksi.)




Lakkasin siis geelilakkausten päälle aivan normaalisti, aluslakkoineen päivineen. Koristeluihin ei pahemmin ollut aikaa, joten lykkäsin strasseja ja niittejä kynsille. Toimii aina!




Tämän kaunokaisen väriä on vaikea vangita kameralla. Lakassa on mukana kultaista shimmeriä, mikä tosin näkyy lähinnä livenä.




Innie Minnie Mightie Bow on melkoisen sotkuinen poistettava, jos lakkaa hinkkaa pois aivan miten sattuu. Helpoimmalla pääsee, jos hauduttelee hetken lakkaa kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla talouspaperilla/vanulapuilla (mistä kukin tykkääkään), ja sitten pyyhkäisee kynnenmukaisesti lakat pois. Geelilakoillekaan ei käynyt mitään onnettomuuksia lakkoja poistettaessa, pitää vain muistaa käyttää asetonitonta kynsilakanpoistoainetta.
 

 



lauantai 21. syyskuuta 2013

Blogikirppiksen hamstrailut

Rohmusin Charming Nailsin blogikirppikseltä Lancômen Ellipse Infra Gold -luomivärin (sävy 005) sekä Diorin viisikon, 909 Pink May. Eilen oli iloinen postipäivä, kun nämä kolahtivat postiluukusta. Pienet on ilot taas :D
Täydellä hinnalla en halua Diorin viisikoita ostaa, 60-70 euroa on aivan liikaa viidestä luomivärinapista, kun pigmenttisiä luomivärejä saa huomattavasti halvemmallakin.




Tässä värit ovat lähinnä todellisia sävyjä.

Pink Mayn värit eivät ole kirkkaita, ja olikin aika outoa tehdä vaihteeksi näin "luonnollinen" meikki. Tämä paletti on ihan käyttökelpoinen päivämeikkeihin, mutta minä ainakin kaipaan jotain räväkkää iltameikkiin :) Epäilemättä tämä paletti olisi hyvä luonnollisen näköisistä silmämeikeistä pitäville, mikäli haluaa hitusen väriäkin ainaisten ruskeiden ja harmaiden sekaan.




Tuollaisen silmämeikin räpelsin tällä paletilla. Sisäkulmassa tuo persikkainen väri (paletissa ylhäällä vasemmalla), keskellä vaaleanpunainen (alhaalla vasemalla) ja silmän ulkonurkassa tuota tumminta violettia oikeasta alakulmasta. Kulmaluulle Coastal Scentsin Metal Mania -paletista ihonväristä luomiväriä. Rajaukset Maybelline Eyestudio Lasting Drama Gel Eyeliner 24h, sisärajauksessa joku Lumenen valkoinen. Ripsivärinä taisi olla Maybellinen The Rocket Volum Express.

Täytyy kyllä sanoa, ettei ollut kovin omaan makuun sopiva silmämeikki. Räväkkää sen olla pitää ;)

torstai 19. syyskuuta 2013

Glitteroksennus

Kyllä vain, laitoin geelien päälle hitusen OPIn Princesses Rule! -lakkaa ja hopsan, sehän vaati glitterliukua kynsien kärkiin. (Totta, tässä vaiheessa menee jo muutenkin vikaan koko lakkaus...) Glitterin oli myös oltava mahdollisimman söpsää vaaleanpunaista, joten lakaksi valikoitui Gina Tricot:n 158 Pink Party.
Aivan kuin en ennestään tietäisi, että näin halvat lakat eivät ikinä ole yhtä tottelevaisia kuin kalliimmat, ja pitihän se taas huomata.

Ja käytin toki lakan omaa sivellintä... Valtavia lakkapisaroita, glitterien kalastusta. ´/*#/&%¤¤#/!!! Tuo lakka ei kuivunut ikinä. Nnnnnnggggh.


Ovelana ämmänä tajusin sentään laittaa kaikkien lakkausten alle Essencen Nail Art Peel Off Base Coatin... Eikä tämänkään mennyt ihan putkeen. Tuon avullahan glittereiden ym hankalasti poistettavien lakkojen pitäisi kivasti lähteä repimällä, suunnilleen yhtenä mukavana liuskana. Mitä geeleille kuuluu nyt?

Mille geeleille?

Lakat olivat kynsillä ehkä tunnin, kunnes päätin ottaa lakat pois. Nypin yhdeltä kynneltä lakkausta irti (niin sen olisi tarkoitus irrota), mutta hetken päästä havahduin ajatuksistani ja tajusin, että jotenkin - en edelleenkään tajua miten - olin repinyt geelinkin irti. Öh.
No, olivathan ne raivostuttavan paksut... Poistin sitten loputkin geelit, ja päätin vain vahvistaa kirkkaalla geelillä omat kynteni. Kuvassa siis pelkkää kirkasta geeliä, nakukynnet apua! :D Juu, ja on kellertävät kynsien kärjet. Aluslakan käyttö oli opittava kantapään kautta, nimim. keltainen kynsilakka ilman aluslakkaa. Jei.


Noiden Sensationailin geelienhän kyllä tulisi kestää päälle lakkaamista, mutta kai tuo Essence oli sitten liikaa. En tosin ymmärrä, miten. Pitää kokeilla uudestaan sitten, kun on geelien poistamisen aika!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lempisilmämeikki

Käytän tällaista luomiväriyhdistelmää todella usein. Päivällä rajaan vain yläluomen, ja saatan laittaa värillisten luomivärien alle kerroksen valkoista, jolloin meikistä ei tule liian raju. Iltaversiossa rajaan yleensä myös alaluomen ja teen sisärajauksen, enkä käytä valkoista värien alla. Saatan myös lisätä aavistuksen punaista luomiväriä alaluomelle silmän ulkonurkkaan, mutta tämä täytyy tehdä aika lailla harkiten, jottei näytä itkeneeltä :D

Päiväversio

Tässä kuvassa käytössä oli Goshin Long lasting eye liner sävyssä 008 Carbon Black. Se ei ole niin hyvä paksun luomivärikerroksen päällä, ja se tekee vähän tuollaista epätasaista viivaa. Esimerkiksi käyttäessäni Maybellinen Eyestudio Lasting drama gel eyelineria (mikä nimihirviö!) tuollaista epätasaisuutta ei tule. Eihän tota normaalilta katseluetäisyydeltä tietenkään huomaa, mutta itse ainakin kyylään hyvinkin kriittisesti omat meikkausmokani. Muutoin tuo Goshin liner on kestosuosikkini, mutta kuvia zoomaillessa rupes ottamaan päähän toi suttuinen reuna. :D
 Ripsivärinä taisi olla Maybellinen The Rocket volum express, mutta en nyt menisi vannomaan... 

Luomiväreinä on useita eri sävyjä Coastal Scentsin Metal Mania -paletista. Tällä hetkellä yritän metsästää jostain vielä pigmenttisempiä värejä tähän meikkiin, tämä ei ole mun makuun tarpeeksi syvä punainen.

Sisärajauksen kanssa

Onpa kivat heijastukset silmissä. Voisko tollaset huomata jo kuvatessa? :D

perjantai 13. syyskuuta 2013

Niittikynset!

Lakkana uusi rakkauteni OPI Ink (Kroatiasta lentokentältä hamsteroitu <3), rusetti leimattu Konad Special Nail Polish Silverillä (melkosta paskaa...) ja muut leimat Depend 223. Ostin toisen kappaleen tota Dependiä, ettei vaan pääsis loppumaan. Oli sen verran hyvää tavaraa!

Rusettia parantelin (joskaan en kovin menestyneesti...) Essencen Nail Art freestyle & tip painterilla sävyssä 03 Silver surfer. Vaaleanpunaista on sohittu sinne tänne pilkkutikulla, lakkana Lumene Natural Code 11 Make impact.


Päällyslakkana iki-ihana Essencen gel-look topcoat. Nyt jälkeenpäin ärsyttää, etten tajunnut ostaa tätä edes paria ekstrapullollista Kroatiasta.

Niitit ostin Seppälästä, ja ne olivat kyllä sikamaisen kalliita, kun ottaa huomioon, kuinka vähän niittejä pakkauksessa on... sinällään kaksi euroa ei ole paha hinta, mutta pakkauksen avaamisen jälkeen on. :D

Käytin Nailfixin kynsiliimaa strassien ja niittien liimailuun, niitit kestivät useamman viikon tuossa, mutta strassit... Kylvin niitä kaikkialle, missä kävin.

Ja tosiaan, kuvat kannatti jälleen kerran ottaa just ennen lakkojen poistamista. Tästä on vissiin tulossa ihan tapa.


 Tein eilen illalla ensimmäisen kestolakkauksen ikinä! Ihan kelpo tulos oli, ainakin kun ottaa huomioon, että oli ensimmäinen räpellys kyseessä. Tehdessä huomas kyllä heti, mitä täytyy vielä harjotella/parantaa. Btw, älkää laittako geeliä kynsinauhoille. Se sattuu o_o
Laitoin nuden geelilakan, sen päälle on helpompi lakkailla kuin tummanvioletin! Kuvassa lakka on vielä ilman mitään koristeluja. 

Muutama kaveri on jo lupautunut uhriksi mun kestolakkausharjotteluihin... Taitavat ekan suherruksen jälkeen pitää kyntensä kaukana mun käsittelystä, haha!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Sekoilu alkaa! :D

Ensimmäinen postaus! Iiih!

Luvassa on kynsijuttuja, kosmetiikkahömpötystä ja älytöntä hölinää milloin mistäkin. Luultavasti joudutte myös lukemaan jonkin verran ruokajuttujakin... Silmien laserleikkauskokemuksiakin on tulossa, kunhan saan räpellettyä tekstin valmiiksi :) Tänään lähtee kokeiluun Sensationailsin kestolakkaussysteemit. Niistä jaarittelen joskus myöhemmin.

Blogin ulkoasu on kesken, koittakaa kestää :D  Mitä tekniikan ihmeisiin tulee, oon sen verran velho, että hajotan kaiken tai kämmäilen muuten vain, joten ei kannata antaa häiritä.


Tähän vielä kuva tämänviikkoisista kynsistä. Kuvathan kannattaa ottaa aina just ennen lakkojen poistamista, niin on siistit lakkaukset ;)

Kynsillä siis OPIn Pompeii Purple, leimat Konadin mustalla leimauslakalla. Päällyslakkana OPI Top Coat.


Tuo on siis minipullo, ostin kesällä OPIn Teal the cows come home -minilakkasetin. Jostain syystä tätä lakkaa on mennyt paaaljon enemmän kuin muita, vaikka yleensä en pinkkejä lakkoja käytä. Leimat oli pakko laittaa, en mä tollasilla nakukynsillä jaksa olla!


Tästäpä tää lähtee, pian lisää hölinää!

<3 Sinny