maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kesy lauantaimeikki

Ah tätä otsikoinnin iloittelua.

Käytiin lauantaina Peksin kanssa katsastamassa Sami Hedbergin 365-kiertueen settiä Tampere-talolla. Enpä ollut ikinä aiemmin käynyt kyseisessä pytingissä sisällä, vaikka yliopistolle on tullut muutamaan otteeseen siitä ohi kuljettuakin. Oli kyllä todella hyvä setti, vaikka muutama juttu nyt on väkisinkin tuttu, jos Kokovartalomies-kiertuetta on käynyt katsomassa, tai nähnyt dvd:itä.

Mun oli tarkoitus tehdä jokin tumma ja hämyisä bilemeikki, mutta poistuinkin meikkipöydän äärestä kepeän auringonlaskuisessa meikissä. Tämä on juurikin parasta meikkitouhuissa - väreillä leikkiminen ja ulkonäön muuntelu fiiliksen mukaan ^__^ (En tiedä mikä aivoitus se bilemeikkitouhu oli olevinaan, me vanhukset kömmittiin kotisohvalle suoraan keikan jälkeen :'D )


Käytin aika pitkälti Sleekin Ultra Mattes Brights -palettia sekä muutamaa väriä Coastal Scentsin Metal Mania -paletista. Pohjustin Urban Deacayn Primer Potionilla, tuputtelin mattavalkeaa päälle, ja ryhdyin hahmottelemaan koralli-vaaleanpunaista pohjaa meikille. Syvensin värejä Sleekin paletin sävyillä Strike, Floss ja Pucker. Rajauksen tein RVB LABin Precision Linerilla (tästä luvassa niin paljon hehkutusta tossa ihanjustmyöhemmin, että kyllästytte koko rajaustussiin), sisärajauksessa Isadoran Inliner Kajal Blonde. Ripsarina Maybellinen Volum' Express.


Kulmat näemmä olivat aivan miten sattuu, mutta kerrankos sitä :'D Lumenen kynillä sekä kulmapuuteriduolla tämä on taas loihdittu... Alla olevasta kuvasta näkyykin, kuinka minimaalisesti tästä meikistä näkyy raskasluomisella - tämän takia luomiväri täytyy nostaa riittävän ylös ^__^

Koko naamavärkistä ei ehtinyt ottaa yhtään kuvaa, nää otokset (joita oli yhteensä viisi) on puolihuolimattomasti räpsäisty pikaisesti takki päällä ja kengät jalassa, ja toinen jalka oven ulkopuolella ja melkein alakerrassa. Bussi saa luvan odottaa, silmämeikkitodisteita on saatava! Tähän tyyliin kuvatessa harvemmin osuu edes koko silmä samaan aikaan kuvaan, niin että silmä on auki, ei-derpisti, ja katse on johonkin järkevään suuntaan. Valaistusta en edes mainitse :D


Tässä on puolivahingossa tullut parin viikon verran laiminlyötyä blogiasioita oikein todenteolla. Viime viikon vietin tiiviisti sängyn perukoilla, oli meinaa sellanen vatsatauti-kuume-tms-pöpöjuttu, etten edes koneella jaksanut käydä. Samaan aikaan on muutenkin jaksamisen kanssa vähän niin ja näin. Mulle pitäs antaa joku palkinto ylikuormittavien aikataulujen mestarillisesta kehittämisestä. Tän vois myös patentoida, tuotteistaa ja kaupata eteenpäin. Kirjoittaminen on  silti viimeinen asia, josta haluaisin aikaa nipistää -  tänne hölöttely on sellanen henkireikä, ettei oo tosikaan ♥

Mutta nyt marina seis, ihan tsiljoona kivaa asiaa on edessä aivan lähiaikoina blogijuttujen, hiushommien ja meikkitouhujen suhteen, ja kuukauden päästä on jo paria päivää vaille kesäloma!!!

4 kommenttia:

  1. Sun kulmat on täydellise!!! 😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^__^ On niissä vielä kyllä parantamisen varaa, tää on niin välineurheilua :'D

      Poista
  2. Ihanan värinen meikki joka sopii silmien väriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset sävyt kyllä korostaa niin hyvin vihreitä silmiä ^__^

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D