torstai 12. maaliskuuta 2015

Vihreä meikki & kuulumisia & ajatuksia perfektionismista

Tästä tuli ehkä henkilökohtaisin postaus ikinä tässä blogissa. Mietin pitkään, painanko julkaise-nappia. Tää blogi on mulle pakopaikka todellisuudesta, täynnä glitteriä, kimallusta, värejä ja keijupölyä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mun hömpötys ja kosmetiikkahulluttelu keskeytyy pieneksi hetkeksi, jatkuakseen entistä kreisimpänä.

Mulla on tsiljoona juttua tehtävänä ja postattavana, puhumattakaan toteuttamattomista ideoista, siivotakki pitäis, milloha mä oon viimeks syöny, ai oho kello on ton verran... Joten kirjottelen siis tänne kovin suunnittelematonta ja epäjäsenneltyä tekstiä kaiken järkevän puuhailun sijasta. Mulla on perjantaina työssäoppimisen arviointi, luulen että aika moni ajatus kumpuaa siitä.

Lihavoidut kohdat ovat tuomitsevia ja arvottavia ajatuksia. Bongailin niitä alun perin vain itselleni, mutta ehkä täältä löytyy joku lukija, joka hyötyy tuomitsevan ajattelun havaitsemisesta, tai edes sellaisen tiedostamisesta. Kyllähän jokaisella sellaista ajattelua on, mutta liiallisissa määrissä se on itselle kovin kuluttavaa. Jos kiinnostusta riittää, voin kirjotella tästä joskus enemmänkin.


Tajusin viikko sitten, että kalenteri on aivan buukattu pariksi viikoksi. Stressaa jo ajatuskin eessuntaassun sinkoilusta, unohtuvista asioista ja muistilistoista. Tässä vaiheessa tiedän, että pitää hiljentää vauhtia. On kestänyt kauan oppia ne omat rajat stressille, kiireelle ja liiallisuuksiin paisuville menoille. Mä olen suorittaja, kalenteria ylibuukkaava "tottakai mä jossai välis ehdin" -tyyppi. Menoista suurin osa on kivoja, innostavia ja mielenkiintoisia, mutta niitä on omaan jaksamiseen suhteutettuna liikaa.

Musta tulee aivan älytön lahopää, jos on kiire. Tai "kiire". Luon aika usein kiireen tunteen ihan itse itselleni, oikeastaan lähes kaikki aikataulut ja tavoitteet ovat itse asetettuja. Kukapa nyt haluaisi tuottaa itselleen tai läheisilleen pettymyksiä? Vaikka oman itsen ohella kukaan muu ei edes ole maininnut kertaakaan, mitä tulisi saavuttaa, tehdä ja suorittaa.

Blogistressi on aika uusi juttu - mä niin haluaisin suoltaa postauksia päivittäin, ja toki kuvien on oltava hyviä, tekstin on oltava laadukasta ja asiasisältöä on oltava. Kuka mitään päätöntä höpöttelyä haluaisi lukea viikosta toiseen?

Olen paatunut perfektionisti. Olen vaativa itselleni, ja vaadin muiltakin aika paljon. My way or no way. Oon oppinut hiljalleen löysäämään tahtia ja huomaamaan, ettei maailma oikeastaan kaadukaan muutamaan sutaisten tehtyyn koulujuttuun tai vähäsanaiseen postaukseen. Voitte vain kuvitella, kuinka hartaasti voin leikata asiakkaan niskalinjaa. Siitä pitää tulla täydellinen. Yleensä siitä tulee sitten vain se ihan hyvä, sillä harvoin on aikaa pipertää niin tarkasti, kuin oma ajatusmaailma vaatisi.

Te muut perfektionistit: joskus pitää osata lopettaa.

Epätäydellinen rajaus. Epätäydelliset kulmat. Epätäydellinen häivytys. Ja silti ihan hyvä.

Kolmen ällän tytöstä on vaikea siirtyä ihan hyväksi parturi-kampaajaopiskelijaksi. On tosi vaikeaa olla keskiverto, yhtä hyvä kuin muut. Mua vituttaa, kun joku on mua parempi. Ja tottakai mä tiedän, että aina on jossain joku mua parempi, mä en tule koskaan olemaan paras, hienoin ja lahjakkain. Mä en kirjottanu neljää ällää, vaan kolme. Mä tuun aina olemaan ihan hyvä.

Mulle tää on jotenkin kovin hankala ja epämukava tilanne, että oon amiksessa, vaikka lukupäätä riittäisi vaikka mihin. Mä oon kuitenkin päättänyt, että ensin teen asioita, joihin mulla on palava intohimo ja halu oppia. Mä voin aina mennä yliopistoon, jos siltä tuntuu. Ja nyt ei tunnu. Mä haluan leikata, värjätä, oppia, kyseenalaistaa, tutkia kosmetiikan kemiaa, meikata, maskeerata, luoda hahmoja, luoda asioita, leikkiä väreillä ja muodoilla.

Oon ollut luova ja taiteellinen niin kauan kuin muistan. Aiemmin oon piirtänyt, maalannut, kirjoittanut, soittanut, laulanut. Nyt maalaukset ovat siirtyneet kasvoille - aivan uusia muotoja ja mahdollisuuksia. Mua kiehtoo ennen-jälkeen -tyyppiset muutosjutut. Oon funtsinut, että taidan ryhtyä tekemään niitä tänne, jos vain löydän halukkaita malleja.


Nyt kun pipo ei ole enää ihan niin kireällä kuin ennen, on ollut ihana tajuta, ettei kaikessa tarvitse olla paras, meikin ei tarvitse olla täydellinen, ja sen niskalinjan ei tarvitse olla millilleen symmetrinen. (Hyvähän se toki ois olla, mutta mulla on kovin kehittynyt virheidenbongausvaisto...).

Mun ei oo pakko ruoskia itseäni jokaisesta asiasta, jota en ole saanut tehtyä täydellisesti. Ja silti mä teen niin. Mä en ole ikinä ollut täysin tyytyväinen yhteenkään tekemääni meikkiin, leikkaukseen, värjäykseen, ripsiin, kynsiin. Mä löydän aina jotain, mikä on väärin, vähemmän hyvin, ei-täydellinen. Oon ollu alkuviikon ihan maassa, ja mulla on sellanen fiilis, ettei musta tuu ikinä kampaajaa. Liikaa virheitä, ethän sä osaa mitään, kato ny totaki.

Kaikki tämä, vaikka mä tiedän itsekin olevani hyvä oppimaan, tarkka ja musta tulee vielä perkeleen hyvä kampaaja. Pieni Tirehtööri jaksaa silti kolkuttaa takaraivossa, etten mä oo hyvä, enkä mä kelpaa, enkä mä osaa. Samoja ajatuksia on joskus varmasti kaikilla, niitä kun oppis vielä tarkastelemaan neutraalisti. Tirehtöörin volumea on jo väännetty pienemmälle, sen kun sais vielä mutelle!


Peksi on todellakin palauttanut mut maan pinnalle tällästen ylisuorittamisasioiden kanssa. Siinä on ihminen, joka jaksaa väittää vastaan ja kyseenalaistaa, kun vingun, kuinka joku asia pitäis tehä ja kuuluis olla ja ku olin ajatellu että, ja ja ja... Peksi kysyy multa, että miksi jonkun asian pitää olla noin tai näin, perustele. Harvoin mä löydän pitävän perustelun - useimmiten mun vastaus on tasoa "no mutku salaattii kuuluu ottaa lautaselle samaan aikaan ku lämmintä ruokaa".... huoh :D

Aika moni asia on oma kuvitelma siitä, kuinka asioiden kuuluu olla ja miten asioita pitää tehdä. Eikä ees pidä. On ihana oppia kyseenalaistamaan itseään tällaisissa jutuissa.

Sitä paitsi näistä tilanteista pääsee nykyään repimään niin paljon huumoria, ettei oo tosikaan. Me ollaan täs jo jonkun aikaa esimerkiksi kiistelty, kuuluuko sälekaihtimien olla auki vai kiinni, kun ne vetää ylös... Ja niien kuuluu olla auki!!! :D

Meikissä luomivärit Sleekin Ultra Mattes Brights -paletista: Pow!, Cricket ja Dragon Fly. Rajauksena Maybellinen gel liner, ripsarina Maybellinen Rocket Volum' Express ja kulmissa Lumenen  kulmakynä sävyissä 1 ja 2. Kulmaluulla We Care Iconin korostuspuuteria.

Vaikka mul on edelleen pipo vähän kireellä, se on sentään omituisen värinen ja väärin päin ;)

2 kommenttia:

  1. Hieno ja vaikuttava teksti!!! Mulla tuli ihan kyyneleet silmiin...

    p.s. Mun hiusten niskalinja on edelleen hyvä ja oon muutenki tyytyväinen näihin hiuksiin! ;)

    VastaaPoista

Kirjota mulle, beibi! :D