torstai 18. joulukuuta 2014

Ehostuskurssin koetyö

Eikö olekin aika loogista, että ennen kuin edes saan ehostuskurssin kansion palautettua, olen saanut aiheesta postauksen pihalle? Tällä viikolla on ollut aivan posketon kiire, ja uni on jäänyt todella vähiin. Ensin pitäisi ehtiä ottaa kuvia, jotta voisi postata, ja sitten kun olisi kuvia ja aikaa kirjoittaa, ei tekstiä tulekaan. Fiksuimmat tekevät kaiken tämän keskellä aikaa vaatineen banneriuudistuksen ja tuhertavat postauksia puolivalmiiksi luonnoksiin. Oi kyllä.

Ehostuksen koetyö oli tehtävänannoltaan vapaamuotoinen, mutta työstä piti tehdä etukäteen suunnitelma paperille. Tämä oli ehkä vaikein osio, teen aina meikkejä ihan vaa silleen millasiks ne ny sattuu tulemaan. Go with the flow. Ehkä haluan sittenkin roiskaista alunperin pinkki-valkoisiin luomiin räikeää petroolinsinistä ihan tosta vain, ilman etukäteen miettimistä :D


Päädyin puna-oranssi-kultaiseen luomiväriyhdistelmään ja siveisiin rajauksiin. Huuliin oli ajatuksena laittaa jotain korallista, meikkipohjaksi kuulas Lumenen Hydra Drops Kosteuttava Meikkivoide (sävy 0) ja Grimasin irtopuuteri. Poskilla oli Grimasia sekä ujosti We Care Iconin shimmeristä korostuspuuteria. Kuvan ottaminen söi kaiken värin poskilta, enkä tasan tarkkaan ala kikkailemaan kuvanuokkausohjelmilla, jotta saisin sen näkyviin. Kuvitelkaa poskipuna tuohon. Kulmissa on kahta Grimasin luomiväriä, tummanruskeaa ja harmaata. Luomiväreinä käytin omaa Coastal Scentsin Metal Mania -palettia, ja niiden alle Grimasin luomivärejä koululta. Silmämeikinpohjustaja on Lumenea myös. Ripsiväri oli mallin :)

Myönnän avoimesti olevani kateellinen näistä ripsistä.

Rajauksena on yksi suosikkikomboni myös kotimeikkailusta: Grimasin musta luomiväri kostutettuna kasvovedellä. Totesimme sisareni kanssa, ettei tämä yhdistelmä selvästikään kestä vaakatasossa satavaa jäistä vettä, jos hiukset osuvat rajaukseen. Tämä on tärkeä havainto, nii! Rajaukset vievät multa aina pisimmän ajan, niiden kanssa iskee aina ankara perfektionismihepuli, varsinkin kun ei ole omasta nassusta kyse. Toinen vatvomisen aihe on luomivärien häivyttely, mikä myös risoo eniten omia meikkikuvia käyttäessä. En edes uskalla katsoa blogin alkutaipaleen meikkejä. Voi häpeä :D

Tässä kuvassa on kampauksen tekeminen kesken :D

Huulipunan sekoitin kahdesta eri Grimasin huulipunasta, ja en tasan tarkkaan ottanut ylös, mistä. Pinkkiä ja oranssia ne olivat  kuitenkin ^__^

Lopputulos oli aika kiva, olin tyytyväinen. En toki liian tyytyväinen - taas olisi tuhat ja yksi asiaa, jotka olisi voinut tehdä vielä vähän paremmin. Puhumattakaan kuvien ottamisesta. Siihen jäi mukamas liian vähän aikaa, olisin halunnut olla paljon perusteellisempi. Myöhään iltapäivällä ei vain ole toivoakaan kotona otettavista hyvistä kuvista, saati sitten ulkona kuvaamisesta. Olisipa ainakin varsin anteeksiantavat kuvat ;)

4 kommenttia:

  1. Upea, harmominen työ. Minusta on hienoa, että huulet ovat sävy sävyyn. Upeasti toteutettu! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana! <3 värimaailma on upea :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^__^ mäkin tykkään hirmu paljon näistä väreistä! <3

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D