lauantai 10. tammikuuta 2015

Nachomukava

Tehdäänpäs hyppäys ihan uudelle alueelle. Ehdin joululomalla ottaa muutamat kuvat kokkailun ohella, ja laitanpa nämä nyt tännekin! Kerrankin pääsi kokkaamaan tilavassa keittiössä, ah tätä keittokomeroelämää. Ruokablogi tämä ei ole, eikä tästä sellaista tule, mutta sivupoluille rönsyily on niin mua, että rönsyillään nyt sitten täälläkin! Nachopaistos, nachopelti, nachopata. Tällä ruualla on monta nimeä, mutta Peksin ja mun käytössä tämä on lopulta muotoutunut Nachomukavaksi :D

Tätä tulee tehtyä suunnilleen kerran kuukaudessa, ja oivoi kuinka tätä rupeaa aina tekemään mieli. Lisukkeeksi teen lähes aina Coleslaw-salaattia, joka on kyllä parhaimmillaan seuraavana päivänä. Nachomukavaa tosin ei enää siinä vaiheessa ole yleensä jäljellä...


En laita ohjeisiin tarkkoja määriä, yleensä tätä tulee itsekin tehtyä joka kerta hitusen eri tavalla ja eri tuotteilla. Välillä esimerkiksi laitetaan yksi purkki salsaa, välillä kaksi, ja välillä sittenkin yksi purkki salsaa ja tomaattimurskaa. Olemme usein tehneet juustosta simppelin kastikkeen, se tuo enemmän kosteutta ruokaan, henk.koht. tykkään, että nachot menevät sellaisiksi pehmeiksi. Pelkkää juustoa käyttäessä näin ei käy, mutta se nyt on aivan makuasia. Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla tehdä tästä kasvisversio, ja broileriakin voisi kokeilla...


Tähän voi käyttää niitä taco/burritomaustepussejakin, tosin silloin voi olla aika ärhäkän mausteinen lopputulos. Tulisuuden määrää on helppo säädellä salsan voimakkuuden mukaan, tai vaikka lisäämällä tuoretta chiliä, chilikastiketta tai muuta vastaavaa. Minä en kestä yhtään tulista, joten tämä on tälläinen mulle sopiva versio :D

Sipulien kuvaaminen on ihanaa. Kokeilkaa vaikka.

Nachomukava

nachoja
jauhelihaa
tacokastiketta tai salsaa
(tomaattimurskaa)
sipulia
valkosipulia
pippuria
paprikajauhetta
(sweet chili -kastiketta)
pikkutomaatteja
cheddaria

Hienonna sipulit, ja paista jauhelihan kanssa. Lisää valkosipulit ja pikkutomaatit vasta aivan viimeisenä. Lisää mausteita oman maun mukaan. Suolaa ei kannata lisätä lainkaan, sillä juusto ja nachot ovat jo valmiiksi suolaisia. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kasaa Nachomukava uunivuokaan: kerros jauhelihaseosta, juustoa ja nachoja vuorotellen. Nachoja ei ehkä kannata laittaa päällimmäiseen kerrokseen, ne palavat aika herkästi. Paista uunin ala- tai keskitasolla about 20 minuuttia.


Joku ei jaksanut pilputa cheddaria enää yhtään pienemmäksi :D


Coleslaw:

puolikas keräkaali silputtuna
pari-kolme porkkanaa karkeana raasteena
kermaviiliä
vähän majoneesia
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
sitruunamehua
valkoviinietikkaa
puolikas sipuli
pieni valkosipulinkynsi

Silppua sipulit todella hienoksi, ja laita se valkoviinietikan kanssa hetkeksi kulhoon odottamaan. Tämä vie sipulilta sen ärtsyimmän terän. Valkoviiinietikkaa ei kannata laittaa niin paljon, että sipulit oikein uivat siinä. Silppua rehut, ja yhdistä kermaviilin ja majoneesin kanssa. Mausta. Purista sitruunamehua maun mukaan, ja lisää pikkutilkka valkoviinietikkaa. Laita coleslaw jääkaappiin maustumaan ainakin tunniksi. Yhdistän sipulisilpun muuhun coleslawiin, kun se on ehtinyt olla jääkaapissa noin puolisen tuntia.


Kysymys teille lukijoille: onko ruoka-asioihin rönsyily ihan tympeää? Pitäisikö siis pysytellä blogin alkuperäisissä aiheissa, vai onko ajoittaiset muihin aiheisiin poukkoilut vain mukavaa vaihtelua? Mulla ei ole hienoja ruokaohjeita kokonaiseksi erilliseksi blogiksi asti, mutta näitä parhaimpia on kuitenkin kiva pistää jakoon ^__^

4 kommenttia:

  1. Voi luoja miten hyvältä näyttää! Mun on varmaan pakko kokeilla tätä joku päivä... tai jopa jo tänään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tätä voi tosin joutua tekemään vähän useammin kuin sen kerran :D

      Poista
  2. Nam!! Kokeiltu on ja kylläpä kannatti, mahat on nyt niin täynnä että mahtaako edes aamupala upota huomenna.. :-P
    Löysin tosiaan tieni tän sun herkkureseptin pariin tuolta Iinyn Insta-vinkin kautta, ja nyt jo mielissäni jaoin ilosanomaa eteenpäinkin. Kiitos vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosiaan niin mainio resepti, että on syytäkin levittää ilosanomaa :D Voiko tätä edes syödä kohtuullisesti :P

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D