torstai 20. lokakuuta 2016

I love me 2016 | Messutärpit & vinkit

Heippahei! Huomenna ois sitten ohjelmassa reissu Helsinkiin I love me -messuille! Mä pääsen tänäkin vuonna bloggaajapassilla alueella aiheuttamaan pahennusta, joten nykikää hihasta jos tulen vastaan! Mä olen tällä kertaa vain perjantaina paikalla, vaikka olisi kyllä huvittanut tulla muinakin päivinä. Multa jää väliin juurikin ne mun lempiohjelmanumerot lauantaina ja sunnuntaina, bodypaintin ja maskeerauksen kilpailut. Ehkä joku päivä olen itsekin mukana kisaamassa ^__^

I love me -messut kokoavat yhden katon alle monta eri kauneuden ja hyvinvoinnin osa-aluetta. Helpoiten pääset selaamaan ohjelmaa täältä. Suosittelen tutkimaan näytteilleasettajat ja ohjelmat etukäteen, sillä messujen ihmisvilinässä on todella työlästä etsiä kaikki haluamansa kohteet hakuammunnalla. Varsinkin lauantai oli viime vuonna todella ruuhkainen, jopa niin ettei paljon tarvinnut haaveillakaan muutamille pisteille luovimisesta. Messuilla on  myös luentoja, näytöksiä ja esimerkiksi joogatunteja, joten ajan saa varmasti kulumaan! Miesparkki taitaa tosin vielä puuttua :D En mä kyllä ymmärrä, miksi se siippa pitäisi raahata messuille kävelemään ympäriinsä, jos ei aihe kiinnosta. Ei muakaan sais millään lähtemään esimerkiksi joillekin tekniikan ihmeisiin painottuville messuille :D


Mun must see -näytteilleasettajat | I love me 2016 

Kauneus 2016

Mehron.fi / Punanaamio osasto 6e76

Tämä tuli ekana mieleen, kun mietin missä on ehdottomasti käytävä. Ardellin ripsiä ja Duon liima ois ainakin ostoslistalla, ja vähänpaljon maskeerausasioita... Halloween on jo ovella ;)

Face Helsinki osasto 6b109 

Täältä löytyy mm. Davinesin, Ziajan ja Paesen tuotteita. Jos satutte saamaan käsiinne Davinesin Love-hoitoaineen, ostakaa ihmeessä. Se on todellakin luonnonkiharan tai todella käsitellyn tukan paras ystävä. Mun kuivakan rapeat latvat muuttuu ihan eri tukaksi sillä tökötillä ♥

Mosaic Nail Systems Finland osasto 7d49

Mah love ♥ Oon tässä pari kurssia käynyt Aetin kynsipajalla suorittamassa, ja suunnitelmissa olisi ihan se peruskoulutuskin, kunhan rahatilanne sen sallii. Harmi, etten pysty nyt tuota messutarjousta käyttämään... Mut sit kun oon rikas jne. :D

Kauneudenverkkokauppa.fi osasto 7d61

Täältä olen tilaillut muutamia rakennekynsiromppeita tässä viime aikoina, joten pitäähän tämä käydä katsastamassa.

Nordic Beauty Import Oy osasto 6a109

Beauty Blender, Makeup Eraser, Color Wow -tyvipuuterit, Tangle Teezer, Invisibobble jne jne. Ei varmaan muuta tartte sanoa :D Toi Makeup Eraser kiinnostaa varsin paljon, joten voi olla että käyn käpälöitsemässä nyt ainakin... tai ostamassa, mitä sitä itselleen valehtelemaan.

Pro Care Oy osasto 6n111

Ecotools, Batiste, Real Techniques, Lierac, Phyto... Ja varsinkin RT:n timanttisieni. Needsies. Tänne rynnistän ekana, jos muistan aikomukseni vielä huomenna. Sivellinhamsteri on lähtövalmiina :D

Muita vilkaisemisen arvoisia ovat mm. Makeup Forever osastolla 6a91, NYX Cosmetic osastolla 6d121 ja Mia Höytö Cosmetics osastolla 6f109.

Duroyn standilla 2015 messuilla ♥

Luonnollisesti 2016

Bona Valere osasto 6g68

Bona Valere on kyllä mun ehdoton lemppari luonnonkosmetiikan puolelta ♥  He ovat messuilla mukana Signe Seebidin tuotteiden kanssa, ja voi pojat kuinka mä rrrrrrrrrakastan niitä sokerisia vartalokuorintoja! Mulla on tällä hetkellä kierroksessa appelsiinintuoksuinen versio, mutta oon jäänyt ikävöimään ruusuversiota, jonka oon käyttänyt ajat sitten loppuun.

Forsman tee osasto 6f80

On vuosittaisen teevarastontäydennyksen aika. Tänä vuonna on ollut aika chai-painotteinen syksy!

Suomen Luonnonkosmetiikan osuustukku osasto 7g49

Hurraw! -huulirasvat on tarjouksessa 3kpl/10e. Ostin just uuden (Chai spice lip balm, nammm!), mutta näen tarpeelliseksi hankkia vielä kolme kappaletta lisää. Varsinkin jos niitä ihania teentuoksuisia on vielä tarjolla. Heh. Addiction much?

Davvi Cosmetics osasto 6e69

En ole Davvin tuotteita ikinä käyttänyt, mutta kotimainen kosmetiikka kummasti herättää kiinnostuksen. Moni blogikollega onkin hehkuttanut Davvin tuotteita... tämä on siis ehdottomasti mun käpälöintilistalla!

Miraz osasto 7f60

Tarviiko sanoa muuta kuin Zuii? ♥ Mä en kovin montaa luonnonkosmetiikan meikkisarjaa ole kokeillut ja hyväksi havainnut, mutta Zuiin tuotteista olen tykännyt erityisesti. Täältä on saatavilla Unique Haircaren tuotteita, suosittelen! Aion myös käydä kysymässä vaikeita kysymyksiä uudesta kasvivärisarjasta, Cultivator's Herbal Hair Colorsista.

TwistBe osasto 7h51

Koskaan en ole käynyt käpälöimässä, mutta nyt on jo korkea aika. TwistBe on mulle täysinuusi tuttavuus, mutta muutama tuttu on tätä Kampissa olevaa liikettä hehkuttanut. Heillä näyttää myös olevan verkkokauppa.

Muoti 2016

Elvari-korut osasto 3a28

Mitkähän korvikset sitä tänä vuonna ostais? Elvari on kyllä yks mun eniten lempi ♥ Ei ehkä fiinin design-ihmisen valinta, mut mun valinta ainakin.

Kooky Gems osasto 3a20

Toinen mun rakkauskorujen aarreaitta. Mulla on kyllä vähän erikoinen maku, sori siitä.

I love me 2015 

Muutama yleispätevä messuiluvinkki

1. Hyvät kengät. Mä olen liikenteessä aamuseiskan jälkeen, ja pääsen kotiin Tampereelle joskus 22-24 välillä. Olen satavarma siitä, etten tule kovin montaa hetkeä istumaan päivän aikana, joten hyvien kenkien lisäksi rakkolaastari on ystävä.

2. Vesipullo ja evästystä. Musta tulee nälkäisenä lähes sosiopaattia muistuttava otus, enkä silloin todellakaan kykene rakentavaan sosiaaliseen toimintaan. Mukana on siis pieni pussi pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, jotta akuutti tilanne ei pääse valloilleen :D Kofeiinitankkauksestakin on pidettävä huolta päivän mittaan.

3. Jätä kaikki ylimääräinen narikkaan. Jos olet yhtä holtiton ostelija kuin minä, ostat kuitenkin kaikennäköistä raahattavaa. Ja jos jokin raivostuttaa, niin rinkan kokoisten reppujen kanssa suhaajat. Yksi yllättävä käännös, ja takanatulevan naamassa on vetoketjun jälki, t. katkera kääpiö.

4. Ota kangaskassi. On kivempi ottaa tuotteet yhteen kassiin, kuin kantaa kymmentä pientä muovikassia ja kirota jälkeen päin. *kuvittele tähän ekologisuuspitoinen saarna*

5. Kärsivällisyys. Mä olen ehkä viimeinen, joka voi tästä asiasta jotain sanoa, sillä kiihdyn itse nollasta sataan sekunnin sadasosissa, jos joku tupeksii mun edellä. Silti: kyseessä on todella suuret kauneusmessut, joille matkustetaan pitkien matkojen päästä. On selvää, että väkeä on aivan hillittömästi, ja varsinkin ruuhkaisina aikoina. Kuitenkin sanon myös, että käytä nyt helevetti sitä maalaisjärkeäkin. Älä esimerkiksi pysähdy isolla kaveriporukalla vaihtamaan kuulumisia kapean käytävän keskelle. Alueella on myös ruuhkattomia kohtia, joihin voi leiriytyä rauhassa höpisemään, ilman että kukaan aiheuttaa pullonkaulaa ruuhkaisaan kohtaan.

6. Etsi etukäteen kartasta ne pakolliset kohteet ja tarjoukset. Paino sanalla "etukäteen". Ruuhkassa voi epätoivoväsymys iskeä, kun kohde x on ja pysyy hukassa, ja kun piti hakea ne ja nuo tarjoustuotteetkin. Messujen nettisivu ei omasta mielestäni toimi kovin jouhevasti näin kotikoneella, saati sitten messujen aikaan, kun moni etsiskelee karttaa ynnä muuta olennaista samaan aikaan.

Mitkä on teidän must see -messukohteet?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota mulle, beibi! :D