lauantai 8. elokuuta 2015

Loppuneet kesä-heinäkuu 2015

Jotenkin koko kesä hulahti ohi aivan huomaamatta. Nyt on jo elokuu, enkä mä ole koko kesänä tehnyt oikein mitään järkevää tai kivaa. Töihin, kauppaan, himaan, sohvalle, sänkyyn, töihin... PLAA.

Tuotteita on korkattu varmasti ennätysmäärä tässä kesän aikana, joten loppuun asti kulutettuja tuotteita oli selvästi vähemmän kuin ennen. Voidepitoisuus oli aika suuri, oon vissiin saanut jonkin sortin rasvaushepulin :D


Garnier Eye Make-up Remover 

Vedenkestävän meikin putsari - ihan jees, ei herättänyt suuria intohimoja tai fiiliksiä. Pullo oli sopivan pieni reissukäyttöön, ja puhdistusteho oli ihan hyvä. Palasin Lumeneen.

L'Oréal Nutri Gold Extraordinary Oil

Tästä näytteestä haluan kirjoittaa muutaman sanasen. Lotraan mielelläni kasvoöljyjä nassuuni, ne ovat pintakuivan ihon herkkua! Tätä näytettä kokeilin kolmisen kertaa, ja jäljelle jäi syvä hämmennys. Alkuun tuote toi kivan pehmeyden, tuoksu oli voimakas, muttei vielä liikaa. Yön aikana kasvoihini oli ilmestynyt sellaista ihottumantyylistä, kutisevan röpöliäistä näppyä. Iho rauhoittui tällä kierroksella viikossa, mutta joka kerta palautuminen kestää pidempään, ja kutina kovenee. Tässä on ilmeisesti joku ainesosa, jolle olen herkkä, tai kuun asento oli väärä. En tiedä. Otin tästäkin incin ylös, ehkä joskus mulle on kertynyt niin kattava varasto vaihtoehtoisia aiheuttajia, että voin vaatia allergiatestejä.

Dermosil Hyal-X3 -kasvoseerumi

Tämä kului nopeammin kuin tarvitsisi - jos korkin avasi tuubin ollessa suutin alaspäin, sisältä hulahti valtavasti seerumia. Ylösalaisin säilyttäessä ongelma ei ollut niin akuutti. Hyvää, kivaa, melko edullista. Ei herätä suuria tunteita.

Lumene CC-voide

Tämä on aivan ykköstuote! Tykkään tämän jättämästä kuulaudesta ja terveen näköisestä ihosta, eikä tämä vaadi välttämättä puuterointiakaan. Käyttäisin tätä talvellakin, jos tästä olisi vielä vaaleampi sävy olemassa. Lumene hoi, kehitysidea! :D Nyt tämä vaalein sävy sopii mun kesäväritykseen, eli käyttöaikaa on melkoisen vähän. Mediumia olen käyttänyt varjostamiseen, se on mulle aivan liian tummaa muuhun käyttöön.


Eucerin Ato Control Face Care Cream

Tämä kuivalle ja ärtyneelle iholle tarkoitettu voide on pelastanut mun kiukuttelevan ihon jo useasti kevään aikana. Voide on paksua, sekä päivä- että yökäyttöön sopivaa. Tieni käy apteekkiin välittömästi, jos ihoni alkaa taas kremppailla - tämä oli usemmassakin vaiheessa ainoa voide, joka ei kirvellyt, kuumottanut tai aiheuttanut oireita.

Erisan Kosteuttava kasvovoide

Täällä taas! Nyt ajattelin olla hetken ostamatta tätä, jotta käyttäisin kasan muita kasvovoiteita loppuun. Tämä on aivan huippuhyvää vuodesta toiseen, sopivan kevyttä meikin alle, riittävän kosteuttavaa yövoiteeksikin. Jos reissuun pitää napata mahdollisimman vähän kasvojenhoitotuotteita, tämä riittää.


OPI Base Coat 

Tätä vaan kuluu pullokaupalla aina vaan. Hyvää, kivaa, riittoisaa. Seuraava on jo käytössä, ja lähestyy puoltaväliä.


Lavera Orange Feeling Revitalising Body Lotion*

25ml kosteusvoidetta riitti hämmentävän pitkälle. Rasvasin kintut tällä näytteellä ~8 kertaa, jos en useamminkin, ja silti tätä oli aina vain jäljellä.

Levittyvyys oli vähän niin ja näin, jos tuotetta otti reilulla otteella (ja minähän otin). Yllätyin tuoksun epäesanssisuudesta, mä en mitään muuta vihaa niin paljon, kuin esanssisia appelsiinin/mansikan/whatever tuoksuja. Incilista oli ilahduttavaa luettavaa: se sisältää kovin on hyviä ainesosia!

Lavera Basis Sensitiv Kasvonaamio*

Kaivoin miittikassien uumenista tämän Laveran kasvonaamion. Edellisten ihottumapitoisten uusien tuotteiden kokeiluepisodien jälkeen oli kieltämättä pieni pelko persiissä, kun tätä lätkin kasvoilleni. Voi sitä riemua, kun tämä tuote sopii mulle! Maski oli varsin paksua ja kivalla tavalla yrttisen tuoksuista. Annoin naamion olla 15 minuuttia, ja siinä ajassa ihoni oli imenyt lähtes kaiken. Pyyhin vanulla jämät pois, sillä tästä jäi sellainen mähmä kasvoille. Se mähmäisyys onkin ainoa miinuspuoli, jonka tästä tuotteesta keksin. Käytin tätä myös muutamaan otteeseen ihan yön yli, joten mähmä huuhtoutui aamuisen kasvojenpesun yhteydessä pois. Iho jää tästä todella pehmeäksi ja elävän näköiseksi, Menen ostamaan tätä lisää pian, mulla on nimittäin sellainen mielikuva, että mulla ei ole olemassakaan mitään kosteuttavaa kasvonaamiota!


*Tuotteet saatu miittikasseista

6 kommenttia:

  1. Vitsi toi Dermosilin seerumi on kyllä ärsyttävä, kun sieltä tulee aina litra kerralla ellei muista avata korkki ylöspäin. Mä osta kaiken missä lukee hyaluronihappo, joten sen takia tääkin piti hankkia. Ei kyllä ole mullakaan herättänyt ihmeellisiä tuntemuksia. Eucerinin hyaluronihappotuotteet sentään näkyy ja tuntuu... siis hyvältä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei oo niin raivostuttavaa, kuin se ettei voi itse säännöstellä tursauttelemiaan tuotemääriä! :'D

      Poista
  2. Mä oon tykännyt tosi paljon tuosta Garnierin putsarista, mutta aina löytyy lisää hyviä kokeiltavia tuotteita, joten en ihan heti osta toiste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei se niiiiiin mullistava ole, etteikö muille tuotteille kannata antaa tilaisuutta! :)

      Poista
  3. Tuo Erisanin kasvovoide on munkin vanha suosikki, olen sitä vuosien aikana monet putelit tyhjentänyt. Nyt en ole sitä vähään aikaan käyttänyt, mutta pitäisikin testata, että vieläkö se on niin hyvä kuin muistelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo ainakin sen verran hyvää, että siihen lopulta palaa erinäisten purkkikierrosten jälkeen ^__^

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D