maanantai 5. tammikuuta 2015

Joulukuun loppuneet ja viherpiipertäjän tuskanhuuto

Pistetäänpä tämä postaus ulos ennen hamsterointitunnustuksia. Hehee. Päätin vihdostaviimein alkaa tuhertaa kuukauden loppuneet -postauksia. Mielestäni nämä kertovat tuotteista ylipäänsä paljon enemmän kuin ihkauusien tuotteiden hehkutus. Mitkä tuotteet jaksaa ylipäänsä käyttää loppuun, ja vaihtuuko mielipide ensivaikutelman hälvenemisen jälkeen? Tämä postaus piti tehdä paaaaljon aiemmin, mutta tässä on mennyt muutama kuukausi niin, ettei yhden kuukauden aikana ole kulunut loppuun oikein mitään järkevää, ja etten ole todellakaan jaksanut marinoida jotain tympeitä sampooputiloita. Nyt näitä purkkeja ja purnukoita on tyhjentynyt nopeasti useitakin, ja jaksoin odotella näinkin pitkään ja katsella näitä lojumassa pitkin poikin.

Joku neuroosi taitaa vaivata, tekis mieli suoristaa paria putelia :'D


Lumene Beauty Base Eyeshadow Primer

Tämä on oikeastaan aina pohjustajana arkimeikeissä. En jotenkin "raaski" tuhlata kalliimpia pohjustajia tavallisessa arkikäytössä, varsinkin jos meno on osastoa Vaaleanruskeaa luomiväriä sisänurkkaan, tummanruskeaa ulkonurkkan, häivytys, rajaus,  ripsari. Jeah. Paremmat tökötit on sitten huolellisemmin tehtäviä räiskyväisiä meikkejä varten ^__^



Gosh Long Lasting Eye Liner Pen Carbon Black 008

Menossa on varmaankin about kahdeksas tai yhdeksäs kappale näitä. Tällä kertaa pesen & säästän tuon sudin, kokeilen, mahtaako tuo olla käyttis muissa meikkiasioissa. Vi får se.


The Body Shop Moisture Foundation 01

Mulla on ollut monena vuonna tätä talvimeikkivoiteena - nyt on oikein poikkeuksellinen vuosi, kun ostinkin Lumenea talveksi. Saa nähdä, palaanko vuoden päästä takaisin tähän. Tämä on riittävän kosteuttava pintakuivalle hipiälleni, ja tarpeeksi vaalea... t. Kalkkilaivan kapteeni


L'Oréal Triple Acive  Balance Cleansing Milk

Olemme "ihan kiva" -osastolla. Puhdistusmaito toimi ihan kivasti, ei kuivattanut liikaa, ei jättänyt järkysti meikinjäämiä, mutta ei ollut mitenkään erityisen loisteliaskaan. Ostin tämän joskus hätäpäissäni, kun tajusin putsarin loppuneen ja piti nythetiäkkiä saada joku hankittua. Ostaisin varmaan uudestaan joskus, jos jostain syystä ei olisi tarjolla mielenkiintoisempaa vaihtoehtoa. Henkilökohtainen antipatiani L'Oréalin toimintatapoja kohtaan saa minut ajattelemaan tuotteista etukäteen negatiivisesti. Sitten kuitenkin syydän rahojani tällaiseen kosmetiikkaan. Epäilemättä muutkin isot brändit puuhastelevat samaan tapaan.  En ehkä haluaisi tietää. Haluan vain hömpöttää kivoista meikeistä, lakoista ja muista kosmetiikkatuotteista tietämättä tuon taivaallista mistään vakavista asioista.


XZ Aito öljyhoito

Mulla on yleensä ollut se tyrniversio tästä, mutta kokeilinpa tätäkin. Tämä kihelmöi hiuspohjaa enemmän, enkä niin piitannut tuoksustakaan. Mulla on talvisin kuivuuteen taipuvainen päänahka, ja nämä ovat olleet toimivia apukeinoja. Putelin nokka on kätevä, kun haluaa levittää öljyn jakaus jakaukselta hiuspohjaan kuten minä. XZ:lla on melkoisen kätevät nettisivut, joilta pääsee tsekkaamaan INCIt ynnä muut hirmu kätevästi. Ja aina pointsit suomalaisuudesta ^__^


Schwarzkopf BC Fibre Force Treatment -naamio

Saimme nämä koulun kautta käydessämme syksyllä Schwarzkopfin tukussa Tampereella. Tämä ei ollut naamiona tarpeeksi hoitava omalle reuhkalleni, lopputulos oli aikalailla sama kuin tavallista pikahoitoainetta käyttäessä. Tämä olisi ollut paljon käyttiksempi esimerkiksi äidilleni, jolla on paksut, hyväkuntoiset hiukset. En edes kehtaa kertoa, kuinka paljon olen kiusannut hiusparkojani :D


L'Oréal Mythic Oil naamio

Ei tämäkään naamio ihmeitä tehnyt, vaikutus oli sama kuin kuiville ja käsitellyille hiuksille tarkoitetulla tuhdilla pikahoitoaineella. En ostaisi. Näitä naamioita + sampoita on saatu kaksin kappalein, joka kerta kun Lorkun edustaja on ollut koululla puhumassa. Tai miten sen nyt ottaa. Minusta se kuulosti lähinnä kahden tunnin mainosluennolta, jossa ei oltu varauduttu simppeleihin tarkentaviin kysymyksiin. Toinen kappale tätä naamiot (+sampoo) lähtivät joululahjaksi, en yksinkertaisesti jaksa käyttää näitä. Ostan ennemmin jotain jännittäviä uusia hiusasioita ^__^


Biozell Professional syväpuhdistava sampoo & syväkosteuttava hoitoaine

Kuvassa on vain hoitsikka, sillä sampoo loppui sen verran kauan sitten, etten jaksanut säilöä sitä kuvaamista varten :D Tuote lupaili poistaa muotoilutuotteiden ja mineraalien jäämät & palauttaa kosteustasapainon. Syväpuhdistava sampoo oli narskuvaksipesevän tehokasta; arganöljyä sisältävä hoitoaine jätti hoidetun tunnun - tämä oli yllättävän paljon parempaa kuin arvelin sen olevan. MUTTA. Tuo pullo (molemmissa oli samanlainen vihulainen) oli kieltämättä hyvin epäkäytännöllisen kova. Alusta asti oli pakko puristaa todella lujaa, jotta tuolta saisi mitään ulos. Olisi melkein tarvinnut kahta kättä, varsinkin pullon vedellessä viimeisiään.  En ostaisi uudelleen, jos purkki olisi sama. Nyt käytän onnellisesti KMS Californian Headremedy-syväpuhdistavaa sampoota pumppupullosta. Jee!


The Body Shop Chocomania Sugar Body Scrub

Ostin vuosi sitten itselleni joululahjaksi Chocomania -lahjapakkauksen. En tykkää tästä kesäkäytössä lainkaan, mutta nyt on taas tullut tyhjennettyä viimeisetkin purkit ^__^  Tämä kuorii juuri sopivasti, jättää ihon ihanan tuntuiseksi ja tuoksuu ihanalta. Voisin hommata uudelleenkin, kunhan muut kuorinnat on käytetty. Ja Body Shopin purkkeja voi kierrättää viemällä ne takaisin liikkeeseen!


Nivea Peel Soft Mild Srub Cream

Hätäpäissään akuuttiin kuorinnantarpeeseen hankittu. Yritin käyttää väkisin loppuun, mutta nyt saa riittää. Kuorii liikaa, kuivattaa herkkisnassuani,ja ylläripylläri haisee. ...nivealta. En myöskään ole onnistunut havaitsemaan mitään hyötyä tämän käytöstä. Lisäksi menin tonkimaan tietoa kosmetiikan mikromuoveista ja niiden vaikutuksista vesistöihin, ja olihan tämäkin siellä mainittuna, vähän epämääräisemmin tosin. Yäk apua en tahdo! Mun sisäinen viherpiipertäjä on selvästi palannut, ja oi kuinka tieto lisääkään tuskaa.


Erisan Kosteuttava Kasvovoide herkälle iholle

Kaikkien hienojen puteleiden joukossa minulla on tämä. Ihan tavallinen Erisanin epähohdokas kasvovoide. Työssäni minulla tulee olemaan melkoinen kemikaalikuorma, ja olen ajatellut, että yritänkin vähentää päivittäisestä käytöstä niin paljon turhia kemikaaleja ja hajusteita kun voin... ottaen huomioon akuutin meikkihöperyyden ja kynsilakkafriikkiyden. Suomessa tehdyt tuotteet ovat muutenkin suosimisen arvoisia ^__^ Olen käyttänyt tätä Erisanin kasvovoidetta jo niin kauan, etten muista edes milloin sen ensimmäisen hankin. Joskus teini-ikäisenä kuitenkin. Kesällä tämä riittää mainiosti yökäyttöön, talvella käytössä on Erisania päivällä ja kookosöljyä yöllä.  Mulla on itseasiassa tätä tuubillinen vanhempienikin luona, niin ei tarvitse roudata edestakaisin. Tämän postauksen julkaistessani olen varmasti ehtinyt lääppiä naamaani reippaasti seuraavasta tuubillisesta.

Suosittelen kaikkia lämpimästi lukemaan myös tämän artikkelin, varsinkin kosmetiikkaa koskevan osan. Ei vain mene mun oikeuskäsitykseen tällainen. Hyrr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota mulle, beibi! :D