torstai 15. lokakuuta 2015

I Love Me -messutärpit

Messut ovat aivan justpian, jei! Samalla kun vilkaisin messujen näytteilleasettajia, päätin kasata teille omat suosikkikohteet. Kasasin tähän aivan kaikki mielenkiintoiset jutut, postauksella riittää siis pituutta. Mun ainoa tavoite on maskeeraustuotteiden ostaminen ja bodypaintkisojen katsominen lauantaina. Harmittaa aivan älyttömästi, että missaan sunnuntaiset maskeerauksen sm-kisat! Joskus isona mäkin käyn kokeilemassa!


AetzNailzz osastolla 6c89

Mosaicin tuotteita myyvä ja koulutuksia pitävä yritys. Olen puuhastellut geelikynsiä itselleni, ja tarkoitus olisi jossain vaiheessa hankkia koulutus. Tällä hetkellä Mosaicin koulutus on päällimmäisenä mielessä, tosin olen avoin muidenkin merkkien kokeilulle.

Avon Cosmetics Finland Oy osastolla 6e149

Avonin tuotteita olisi huippua päästä käpälöimään livenä! Muutama mahtituote on jäänyt ahkeraan käyttöön, mutta oon aika nihkeä tilaamaan mitään tuotteita ilman hiplausmahdollisuutta. Avonilla on myös koko messujen ajan kestävä ripsiväritempaus: voit viedä osastolle vanhan ripsarisi, ja saat uuden Avonin ripsarin tilalle!

Ben Nye Finland osastolla 6g68

Tarviiko tätä edes selittää?

Consult Lady osastolla 6e108

Ardellin ripsiä! Kyllä! Mulla on alkanut joku lisäkekarvakausi, karvamadot silmiin tsup!

Cosmo Nordic Ab osastolla 6e130

Essence ja Sensationail!

Viime vuoden messutunnelmia ^__^

Oy Duroy Ab osastolla 7a58

Mulla on koulun kautta hankittu Duroyn sivellinsetti, joka on ollut ihan jees. Poskipunasiveltimestä voisin hankkia kakkoskappaleen, ja bodypaint-siveltimiäkin tarttis hankkia.

Elvari Korut osastolla 3b21

Elvari on mun lempi ♥ Näitä supersöpöjä koruja roikkuu aika monta kappaletta tuolla mun korvistelineessä. Mulla on messuilla korukuriiritehtävä, pimeässä loistavien Hömelöpöllösten metsästys ystävälleni. Veikkaan, että poistun tämän mission jälkeen vielä vähintään yhtien korvisten omistajana.

EMP osastolla 3e21

Sieltä ne hienot vaatteet on.

CesarsShop ei ole tänä vuonna messuilla, joten tämä pyhiinvaelluskohde käydään tsekkaamassa liikkeessä!

Jane Iredale -kosmetiikkaa osastolla 6e121

Jane Iredalen meikit kiinnostavat kovasti, oon muutaman blogin kautta saadun näytteen käpälöinyt jo perin pohjin. Paikalla on suomalaisia meikkitaitajia tekemässä pikameikkejä, mm. Raili Hulkkonen.

Grimas / Markku Purho Ky osastolla 6a69

Muutama maskeeraustuote on ostoslistalle päässyt kertymään, hinnoista riippuen hommaan Grimasia tai Mehronin tuotteita.

Face Helsinki Oy osastolla 6b109

Ziaja, Davines, Paese... Oon tykännyt tosi paljon Davinesin tuotteista, jonkin hoitsikan voisin ostaa.

Isadora 6e81

Visiitin arvoinen, tarjouksia pitää ainakin käydä vilkaisemassa!

Koulutus-Center osastolla 6b70

Tulevia meikkaaja-maskeeraajan opintoja ajatellen.. menen kysymään vaikeita kysymyksiä ja olemaan nihkeä asiakas!

Mehron.fi / Punanaamio Oy osastolla 6d69

Ykköskohteeni tänä vuonna!

Zuii Organic osastolla 7m49

Kokeilin Zuiin tuotteita juuri ensimmäistä kertaa, kun saimme Halloweenmiitin pussikasseissa tuotteita. Olen rrrakastunut ♥

Messukeskuksen uusi messusovellus saattaa olla hyvinkin hyödyllinen väline, jos etsii jotain tiettyä osastoa tai haluaa merkata itselleen must see -kohteet. En tiedä tosin saako munlainen mestarieksyjä kartoistakaan mitään irti, edellisinä vuosina en saanut edes tulkattua, miten päin kartta tuli lukea, saati sitten että mihin suuntaan mun pitäisi lähteä :'D

Jos satun hortoilemaan messuilla vastaan, nykikää ihmeessä hihasta!

2 kommenttia:

  1. Onpa kerrassaan kaikkea ihanaa. Zuiita haluaisin kyllä kokeilla, niin paljon merkkiä hehkutetaan suomalaisissa blogeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zuii on kyllä tutustumisen arvoinen! Oon tykästynyt varsinkin luomiväreihin ^__^

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D