perjantai 21. marraskuuta 2014

Tampereen Kädentaitomessut 2014

Oh näitä nerokkaita otsikointeja. Vajaa viikko sitten tuli treenattua tehokkaasti kyynärpäätaktiikkaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Olimme Iitun kanssa paikalla hyvissä ajoin ennen porttien aukeamista, ja jo silloin koko aula oli täpötäynnä. Kulkeminen muuttui kymmenen aikaan aivan raivostuttavaksi taaplaamiseksi ja jonotteluksi. Monet kojut jäivät näkemättä, kun ei edes huvittanut luovia ihmisjoukon läpi katsomaan, mitä niillä pöydillä edes on. Myyntipisteitä ei saanut kuvata, joten kuvasaldo rajoittuu ohjelmalavan muotinäytöksiin. Ja niitä kuviahan sitten riittää.

Jukka Rintala ja Saimi Hoyer

Tällä kertaa tuli katsottua muotinäytökset varsin perusteellisesti, edellisinä vuosina en ole pahemmin kiinnittänyt niihin huomiota. Tuttuja kasvoja tuli bongattua vaikka millä mitoin - muun muassa Jukka Rintala ja Mert Otsamo. Ulkomaillakin tunnettu hurmaava käsityöpersoona Molla Mills tuli myös vastaan. Harmi, etten ehtinyt hänen haastatteluaan katsomaan. Saimi Hoyer juonsi Suomen Kädentaidot- ja Finnish Design -muotinäytökset.

Mert Otsamo ja Saimi Hoyer
Sitten niiden näytösten kuvasaldoa. Odotin Novitan malliston näkemistä, mutta tulos oli aika nääh. Odotin jotain inspiroivampaa, mutta laatikkoneuleet eivät sitä oikein tarjonneet. Muutamia ihan kivoja ideoita neuleisiin kyllä oli, muttei mitään toteuttamisen arvoista. Novita olikin melkoinen pettymys jälleen - ei ihme, että olen hiljalleen siirtynyt muun muassa Drops Designin neulemalleihin. Se ihan kiva ei oikein riitä enää, kun on siirtynyt neulomaan muutakin kuin perusmallisia villasukkia ja lapasia. Ja oli kyllä ihmeellisen näköinen tuo ruskea ...pötkylä.

Novita
Valtavasta kuvasaldosta oli kyllä työn ja tuskan takana poimia vain muutamia otoksia tähän. Mert Otsamon sekä Jukka Rintalan mallistot aiheuttivat odotetusti ihastuneita henkäilyjä. Tahdon kaiken!



Molemmat muotinäytökset olivat ylipäänsä todella inspiroivia, ja mut on kyllä vallannut kaipuu päästä ompelukoneen ääreen. Tutut tietävät pysyä pois alta. Stylisti Kati Vasellin luotsaamassa Toimiva Tyyli -näytöksessä muokattiin yksinkertaista tunika+legginssit -yhdistelmää eri näköiseksi asusteita vaihtamalla. Moneen asuun oli valittu kankaisia tuubihuiveja eri näytteilleasettajilta. Valitettavasti design-tuotteiden hinnat ovat melkoisia, ja päätin ennemmin ommella tuubihuivini itse. Jos osaan verhotkin ommella, niin kai se tuubihuivikin luonnistuu! :D

R/H Studio



Tässä mekossa oli niin lystikäs idea  ^__^
 Yksi syy messuille lähtöön oli jälleen kerran Elvari-korut. Kyllähän niitä netistäkin saa tilailtua, mutta  parasta on juurikin hipellellä ihania koruja livenä ja höpötellä itse Korupäällikön kanssa ^__^
Osuimme Elvarin kojulle mukavan rauhallisena hetkenä, ja lähtihän niitä koruja mukaankin! Joulutorttukorvikset oli suunniteltu hankinta (hillo ehdottomasti päällä!), mutta muut valitsin ihan perinteisellä hipeltelytaktiikalla.



Elvarin lisäksi ainoat ostokseni olivat korvakorut aivan uudelta tuttavuudelta - Helmipöllön Korupajalta. Varsinkin heidän Steampunk-korunsa jäivät kaihertamaan, mutta opiskelijabudjetilla neljänkympin korvikset eivät kyllä ole kovin realistisia hankintoja... Mutta ovatpa nämä aivokorutkin huikeat ^__^


 Messut olivat kokonaisuudessaan mukava kokemus jälleen, mutta tuo väenpaljous oli raivostuttavaa. Olisin epäilemättä ostostellut ja viettänyt enemmän aikaa messuilla, jos tuotteita olisi päässyt katselemaan ilman älytöntä jonoa ja tönimistä. Monet messuvieraat olivat uskomattoman törkeitä, kumma juttu, etteivät aikuiset ihmiset osaa käytöstapoja. Ensi kerralla en sitten väistele ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota mulle, beibi! :D