torstai 7. tammikuuta 2016

Oon pikameikkien aatelia

Tiedättekö sen hetken, kun päätät sipaista hitusen meikkivoidetta ja ripsaria ennen kylille lähtöä, ettet olisi aivan ojasta nousseen näköinen? Jep, niin mäkin. Voitteko uskoa, että minä en todellakaan sipaise nopeasti vähänpikkasen jotain kasvoille, vaan puuterin tupsautus eskaloituu lopulta drag-meikin varjoonsa jättäväksi taideteokseksi? Katsokaa vaikka...

Olin menossa siis Satun kanssa kahville myöhemmin iltapäivällä, ja tarkoitus oli sutia nassuun jotain kevyttä ja luonnollista. Yea right.


Olen näin btw tehnyt havainnon, että Porissa on ehkä maailman eksyttävin kauppakeskus - muutamassa tunnissa olin hukannut itseni, sieluni ja rahani jo ties kuinka moneen kertaan. Ärsyttävää. Sieltä löytyi pieni ja sievä Kicks, se kaupunki on siis selvästi kehittymässä parempaan suuntaan, mikäli Stockan puuttumista ja akuuttia testerikuvotusta ei lasketa. En oo ikinä missään koskaan nähnyt niin jäätäväksi sotkettuja testereitä ja myyntituotteita kuin Porissa. Oottakaapas vaan, kun näen jonkun perseilevän testereillä. Saattaa olla unohtumaton kokemus puolin ja toisin! :D


 The Balmin Mary-Lou Manizer on kyllä jotain ihan käsittämätöntä - kahtokkee tota kulmaluuta! Tämän meikin tekemisessä meni kieltämättä aika lujaa hermot: Näpsäkkänä tyttönä sutaisin tuon cut creasen tummimman kohdan Isadoran Fuchsia-huultenrajauskynällä, joka ei sitten kumma kyllä häivyttynytkään luomilla niin smoothisti kuin olisi sopinut. Raivohäivyttäminen on tämän meikin avainsana. Seuraavalla kerralla olin jo oppinut läksyni, ja aloitin tummalla luomivärillä.


Meikissä käytetyt tuotteet:

MAC Fix+
MAC Studio Fix Fluid NW13
MAC Pro Longwear Concealer NW 15
Grimas Make Up Powder
Sleek Face Form Contouring & Blush Palette Fair
Lumene Bronzer Päivän Hehku 1
The Balm Mary-Lou Manizer


Silmämeikki:

MAC Paint Pot Soft Ochre
Isadora Perfect Lipliner 26 Fuchsia
Dr. Hauschka Eyeshadow Palette LE*
Sleek eyeshadows: Ariel, Night Sky (Lagoon), Wrapped Up, Celebrate, Ribbon, Pamper (Oh So Special palette),
L'Oréal Volume Million Lashes Feline Mascara*
MAC Fluidline Blacktrack

Lumene Eyebrow Powder duo
L'Oréal Brow Artist Plumper Light/Medium*

Huulet:

We Care Icon Magnetic Lips lipliner 1 Natural Nude
NYX Butter Gloss Fortune Cookie

*Tuote saatu blogin kautta.



Glitterkulmat ja irtokarvat jäivät vielä uupumaan, mutta jätetään ne sitten seuraavaan pikaiseen ja keveään ehostukseen, haha! Tein tämän tyylisen meikin myös uv-pippaloihin, ja se sujui jo todella vikkelästi, koko meikin tekemiseen oli vaivaiset 30min aikaa. Yh. Tykästyin tähän niin paljon, että cut crease -meikkejä tulee varmasti tehtailtua reippaasti, kun tämä blokki on näemmä selätetty :D

Päivän biisi on muuten sit tämä. Oon ulissut tätä koko aamun ihan vain naapureiden iloksi. No regrets!

Hallitsetteko te luonnollisen pikameikkauksen paremmin? ^__^

5 kommenttia:

  1. Upea meikki! Multa onnistuu luonnollinen pikameikki itsestään, kun en jaksa kaivaa koskaan luomivärejä esiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^__^ Mulla on koko meikkipöytä yhtä luomivärimerta, eli ne on just siinä kätevästi lähistöllä. Ja tokikin tartun sellasiin sävyihin, joita ei vain pikkasen supsuteta luomivakoon... :D

      Poista
  2. Niiin siisti meikki! Munkin perus "luonnolliseen" meikkiin kuuluu automaattisesti eyeliner joka ei tunnetusti oo aina se nopein homma :'D

    Mä meuhkasin kerran kovaan ääneen Ideaparkin Essence-pisteellä ihmisistä jotka aukoo juttuja ja testailee ja vieressä olevat tytöt näytti inasen säikähtäneiltä. Plus Anttia hävetti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, tänks! ^__^

      Hahah, mä niin oisin halunnu olla kanssameuhkaamassa :D Pidin tos just Keskisellä Essencen pisteellä kans vähän mekkalaa kun marmatin Peksille tosta ainaisesta myyntituotteiden testailusta. :DDD

      Poista
  3. Oi miten upea meikki! Ihanat värit käytössä :)

    VastaaPoista

Kirjota mulle, beibi! :D