tiistai 8. joulukuuta 2015

Hennahulluus

Olen viime viikkoina koukeroinut monen monta kuviota hennalla. Oma iho ei enää riitä tatskailuihin, on päästävä muihin käsiksi. Itselleen pystyy käytännössä tekemään vain vasempaan käsivarteen jotenkin fiksusti, ja mulla on just siinä iso tatuointi, eli tila on vähissä.

Tällä hetkellä istun hedelmäpussi päässä ja elmukelmusuikaleet kulmakarvoissa. Muhittelen Lushin Caca Noir -hennavärin koesuortuvaa - voi olla että hiuksetkin päätyvät hennatuiksi. Olen vain niin vaihtelunhaluinen, että yhteen väriin sitoutuminen tuntuu vaikealta... tai sitten ryhdyn shoppailemaan vielä peruukkejakin. Incilistaa lukiessa kasviväri tuntuu kovin hyvältä idealta, ja varsinkin henna-indigo-seoksen puuhaaminen itse kuulostaa kivalta.


Mun tilaus Hennacatilta tuli juuri, joten hennasatsi täytyy laittaa pian tulille... voisin ehkä kirjoittaa reseptitkin tänne, kunhan ne ovat hioutuneet hyviksi. Haluaisin päästä tekemään isoja tatuointeja esimerkiksi selkään tai koko käsivarteen. Uhrit puuttuvat vielä, mutta eiköhän niitäkin ala ilmaantua. Kiristys, lahjonta ja uhkailu toimivat aina :D

Kiinnostaisiko teitä lukea enemmänkin hennajuttuja ja nähdä mun tekeleitä?

10 kommenttia:

  1. Mä oon ihaillut sun hennatöitä somessa ja haluun niin sun kankaaksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, pitää tehä asap jotain tatskailuhommia! ^__^ Pitäisköhän mun tehdä Poriin oma hennasatsi mukaan... :D

      Poista
  2. Mä voisin myös tulla joskus käsimalliksi. Kuinka kauan hennamassat tavallisesti kestää iholla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva! ^__^ Tota itse massaa pitäis pitää iholla mahdollisimman kauan, ja se itse stain/väri tulee sen alta esiin sitten. Aikalailla 1-3viikkoa pysyy se stain, riippuu tosi paljon hennattavasta alueesta, pesun määrästä, rasvaamisesta, hennamassasta, kuun asennosta, ruohon vihreydestä... :D

      Poista
  3. JOO HENNALLE! Hitsi jos asuisin lähempänä, hyökkäisin sun uhriksi. Olen taiteillut hennalla kuvioita itseeni joskus, mutta nyttemmin se on jäänyt. Pitääkin tilata tuubeja kotikäyttöön. Yksi parhaista ystävistäni menee keväällä naimisiin, ja saan kunnian olla kaasona. Ajattelin sinne trad. hennoja, jos vaan löydän jonkun tekemään.

    Hiukseni hennaan uskollisesti, enkä ole muuhun vaihtamassa. Haluan nähdä kuvia, jos päädyt hennaamaan koko kuontalosi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmotat sitten heti, jos oot tulossa tänne suunnalle! :'D Ne perinteiset hennakuviot on jotain niin kaunista, oon viime aikoina opetellut niitä paljon!

      Mä aion pysyä mustassa/mustanruskeassa tukassa, joten henna-indigohommiksihan se menee. Ajattelin ensin siirtyä Elumeniin, ja jos olen varma, etten enää blondiin ole palaamassa, länttään kasvivärit koko päähän. Kuvatulvalta ei todellakaan voi säästyä :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hieno homma! Mulla on jo parit kuvat olemassakin ^__^

      Poista
  5. Hei täähän kuulostaisi jännältä! Ehkäpä tarjoan itseäni vielä hiuskoekappaleen lisäksi henna-malliksikin.. ;) Pitäisi vaan saada tehtyä päätöksiä niiden hiustenkin suhteen.. Taitava olet joka tapauksessa, ihana tuo kämmenessäkin oleva tatuointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Pistä tää hennahomma korvan taakse ainakin, ja vaikka lopputulos ei olisikaan ihan sitä ominta itseä, tatuointi häipyy ajan kanssa joka tapauksessa! Hennaukset hoituis samalla reissullakin sitten ;)

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D