Luomikyylän jorinat: Sepon tarina

Siitä on muutama vuosi, kun huomasin Sepon. Se oli pienen pieni pistemäinen luomi kainalossa. Jatkoin elämääni kiinnittämättä Seppoon sen kummemmin huomiota, ja tätä rataa kuluikin muutama vuosi, joiden aikana oli muitakin huolia kuin luomien kyylääminen.

Viime keväänä havahduin jälleen Sepon olemassaoloon. Laitoin tukkaa peilin edessä, ja huomasin että Seppo oli suurentunut lyhyessä ajassa todella paljon. Päätin vastedes pitää Seppoa hieman paremmin silmällä.

Loppukesästä, kaiketi, huomasin että Seppo-saatana oli kasvattanut itseensä myhkyrän. Huolestuskäyrä tärähti koviin lukemiin. Kainaloita sheivatessa piti ryhtyä kiertelemään Seppoa, jotta en repäise sitä auki. Siitä vasta helvetti alkaisi, solumuutokset ja kaikki. No, eihän tällä mun rempseällä elämäntyylillä siltä sheivausonnettomuudeltakaan vältytty. Siitä kiukustuneena Seppo kasvatti itseensä jo matalaksi ajellun kyhmyn tilalle ison ja matalan myhmyrän, sekä pienemmän vittumaisen härpäkkeen. Kirosin Seppoa, hittoako se mun kainaloon pesiytyi?

Talven aikana katselin Sepon kehitystä, huolehdin, kyyläsin ja murehdin. Tammikuussa sain aikaiseksi soittaa tk-ajan ja ruikutin Seppomurheeni hoitsulle. En halunnut antaa Sepolle mahdollisuutta kasvaa isoksi ja ilkeäksi, se olisi laitettava kuriin ajoissa. Toimenpideaika meni aivan törkysen pitkälle, kuumottelin, mitä herkästi kiukustuva Seppo ehtisi tässä välissä keksiä. Loppujen lopuksi hän vain paisui hivenen, ei reppana ehtinytkään vauhtiin.

Eilen 8.3. oli Sepon kohtalonpäivä. Ehdin viettää toimenpidehuoneessa huimat kymmenen minuuttia. Istuin sillä sänkyhökötyksellä ja katselin kuinka avuttomana Seppo köllötti apupöydällä. Sinne se jäi, Sepposeni, mähmäiseksi möykyksi toimenpidehuoneeseen. Varmaan näytti vielä junttia, kun kävelin pois.

Mikäli psyykkeesi kestää luokattoman huonoja juttuja ja ultimaattista häröilyä, minut löytää Snapchatista nimellä sneeeni 

En kehdannut kysyä, olisinko voinut ottaa Seposta kuvan. Se olisi saattanut olla liian outoa jopa tk-lääkärille. Ja Sepon kuva olisi kieltämättä voinut järkyttää herkimpiä.

Seposta jäi jäljelle ilkeästi kivistävä leikkaushaava, joka vaikeuttaa hetken aikaa normaalia elämää. Miten puetaan vaatteet reuhtomatta? Tai tiskataan? Siivotaan? Joudun odottamaan pari päivää suihkuun menoakin, perkele. Piti meinaa värjätä tää tukka ennen lauantain häppeninkejä, ja ainoa oikea päivä olis ollut tietenkin tänään. Selässä mulla on jäänyt tikeistä sellaset herkulliset repeämä/venymäjäljet, saa nähdä mitä näistä jää näkyviin.

Oli tällä jorinalla syykin. Juttelin lääkärin kanssa, ja hän totesi, että mulla on ihan yksinkertaisesti sellainen ihotyyppi, joka on altis luomenmuodostukseen. Tämä taas tarkoittaa, että auringonoton kanssa täytyy olla todella tarkkana ja aurinkorasvaa tarvitsee oikeasti lotrata (eikä vain kantaa tuubia laukussa, heh.). Luomekkuus tarkoittaa jatkuvaa tarkkailua - onko jokin luomista ärtynyt, kasvanut huomattavasti tai muuttanut väriään? Ulkonevien luomien kanssa täytyy olla erityisen tarkkana, jotta niitä ei esimerkiksi raapaise auki. Oman elämänsä luomikyylät voivat hyötyä mun suosikkivinkistä: ota kuvat esim. selästä, jotta voit verrata luomien kokoa vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen. Kukaan järkevä ihminen ei muista miltä tuo tietty olkapään luomi näytti vuonna 2012, eikä mitään muistamisia tarvitse pahemmin kuumotella.

Muistakaa hyvät kanssaeläjät käyttää toisinaan hetki luomien tsekkaamiseen - muuten luomien pahanlaatuisia muutoksia ei välttämättä havaitse ajoissa. 

Luomet ovat aina olleet mulle se yököttävän ruma juttu minussa. Vihaan niistä jokaista tasapuolisesti, ja muutaman aion ihan esteettisistä syistä käydä poistattamassa. Jotenkin mun on kauhean vaikea hyväksyä, että niitä nyt sitten on, vaikka eihän sellaisella ole oikeasti mitään väliä. Joillain on pisamia, joillain on akne, joillain on lasit, enkä mä kiinnitä muissa ihmisissä sellasiin asioihin mitään huomiota.

Seppo, olit pieni ja vittumainen, ja vietit aivan liikaa aikaa kainalossani.

RIP Seppo

Mielenhuijauslista eli minut onnelliseksi tekeviä asioita

Tänään on paska päivä. Kaikki vituttaa, mikään ei oo hyvin, ärsyttää, hermostuttaa, stressaa, ahdistaa, masentaa. En saa mitään haluamaani tehtyä, aika lipuu käsistä noin vain. Tämä on siis sopiva hetki kääntää väkisin huomio asioihin, jotka saavat minut hyvälle tuulelle.

Bongasin suosikkiblogistani PTFU:sta onnellisuusasialistauksen, ja päätin röyhkeästi apinoida tämän idean. On muuten aivan mahtava blogi ja upeat akat, check it out, jos ette ole aiemmin törmänneet tähän!

1. Sisustus. Kaikesta epäjärjestyksen määrästä huolimatta mun kämppä on hivenen siistimpi kuin yleensä. Ajattelin kesäksi hankkia jotain sähäkkää turkoosia tänne violetti-valko-musta-harmaaseen sisustukseen. Violetista en luovu, en en en. Ja mun tekee mieli pestä ikkunat. Ne, jotka tuntevat mut paremmin, putosivat juuri tuolilta. Syytän kevättä.

Viime kesältä ♥

2. Aurinko! Kevät! Kesällä on usein turhan kuuma, mutta valosta mä pidän, linnunlaulusta ja pitenevistä päivistä. Kesälle on noin tuhat ja yksi suunnitelmaa, ja mä vähän ajattelin, että pitäiskö kerrankin koittaa ruskettua. Voisin käyttää kaikki liian tummat meikkivoiteet pois :'D

3. Peksi. ♥ Eihän täs voi olla kun onnellinen, että on vierelleen löytänyt tollasen tyypin, jonka huumorintaju on yhtä kamala kun mulla. Mä en voi ees kiukutella rauhassa, kun aina joutuu nauramaan jollekin aivan käsittämättömille jutuille.

4. Perhe ja koironi Arska ♥ Että voi olla tyhjä tää elämä ilman koiraa, kun ei tarvitsekaan kömpiä aamulla silmät ristissä viemään koiraa aamupissalle. Eikä kukaan ei oo piilottamassa leipäpussia/luita/leluja mun sänkyyn. Tyynyssäkään ei oo karvoja :(

5. Tatuointiaika. Ensi viikolla lisätään vielä värejä tohon käsivarteen, jippii! ^__^

6. Ystävät. Mulla ei ole suurta ystäväjoukkoa, mutta muutama sitäkin rakkaampi. Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet kuunnella. Puspus ♥

7. Tämä on vain yksi kökkö päivä.  Huomenna voi olla kovin inspiraationtäyteinen iloinen päivä, tai ainakin parempi kuin tämä. Ja välillä pitääkin pysyä tiiviisti sohvalla, ja vältellä aikuisen ihmisen elämää hyvillä mielin.

8. Hiusprojektit. Mä pääsin tällä viikolla taas sötköttämään Liisan hiuksiin uutta väriä, ja pakkohan se on todeta, että tälläsiä hiushommia mä rakastan! Voisko kaikille tehä sinisiä raitoja? :D

9. Kauneusbloggaajien miitti lähestyy hurjaa vauhtia, iik jee! ^__^

10. Huulipunat :D Kävin hortoilemassa MACin pisteellä viime viikolla, ja AIVAN VAHINGOSSA mukaan tarttui uusi rakas kokoelmaani, Impassioned ♥ Kyllä voi ihminen olla yksinkertainen, kun tällaisesta voi olla iloita päiväkausia. :'D

Mikä tekee sinut iloiseksi? 

Vihreä meikki & kuulumisia & ajatuksia perfektionismista

Tästä tuli ehkä henkilökohtaisin postaus ikinä tässä blogissa. Mietin pitkään, painanko julkaise-nappia. Tää blogi on mulle pakopaikka todellisuudesta, täynnä glitteriä, kimallusta, värejä ja keijupölyä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mun hömpötys ja kosmetiikkahulluttelu keskeytyy pieneksi hetkeksi, jatkuakseen entistä kreisimpänä.

Mulla on tsiljoona juttua tehtävänä ja postattavana, puhumattakaan toteuttamattomista ideoista, siivotakki pitäis, milloha mä oon viimeks syöny, ai oho kello on ton verran... Joten kirjottelen siis tänne kovin suunnittelematonta ja epäjäsenneltyä tekstiä kaiken järkevän puuhailun sijasta. Mulla on perjantaina työssäoppimisen arviointi, luulen että aika moni ajatus kumpuaa siitä.

Lihavoidut kohdat ovat tuomitsevia ja arvottavia ajatuksia. Bongailin niitä alun perin vain itselleni, mutta ehkä täältä löytyy joku lukija, joka hyötyy tuomitsevan ajattelun havaitsemisesta, tai edes sellaisen tiedostamisesta. Kyllähän jokaisella sellaista ajattelua on, mutta liiallisissa määrissä se on itselle kovin kuluttavaa. Jos kiinnostusta riittää, voin kirjotella tästä joskus enemmänkin.

Tajusin viikko sitten, että kalenteri on aivan buukattu pariksi viikoksi. Stressaa jo ajatuskin eessuntaassun sinkoilusta, unohtuvista asioista ja muistilistoista. Tässä vaiheessa tiedän, että pitää hiljentää vauhtia. On kestänyt kauan oppia ne omat rajat stressille, kiireelle ja liiallisuuksiin paisuville menoille. Mä olen suorittaja, kalenteria ylibuukkaava "tottakai mä jossai välis ehdin" -tyyppi. Menoista suurin osa on kivoja, innostavia ja mielenkiintoisia, mutta niitä on omaan jaksamiseen suhteutettuna liikaa.

Musta tulee aivan älytön lahopää, jos on kiire. Tai "kiire". Luon aika usein kiireen tunteen ihan itse itselleni, oikeastaan lähes kaikki aikataulut ja tavoitteet ovat itse asetettuja. Kukapa nyt haluaisi tuottaa itselleen tai läheisilleen pettymyksiä? Vaikka oman itsen ohella kukaan muu ei edes ole maininnut kertaakaan, mitä tulisi saavuttaa, tehdä ja suorittaa.

Blogistressi on aika uusi juttu - mä niin haluaisin suoltaa postauksia päivittäin, ja toki kuvien on oltava hyviä, tekstin on oltava laadukasta ja asiasisältöä on oltava. Kuka mitään päätöntä höpöttelyä haluaisi lukea viikosta toiseen?

Olen paatunut perfektionisti. Olen vaativa itselleni, ja vaadin muiltakin aika paljon. My way or no way. Oon oppinut hiljalleen löysäämään tahtia ja huomaamaan, ettei maailma oikeastaan kaadukaan muutamaan sutaisten tehtyyn koulujuttuun tai vähäsanaiseen postaukseen. Voitte vain kuvitella, kuinka hartaasti voin leikata asiakkaan niskalinjaa. Siitä pitää tulla täydellinen. Yleensä siitä tulee sitten vain se ihan hyvä, sillä harvoin on aikaa pipertää niin tarkasti, kuin oma ajatusmaailma vaatisi.

Te muut perfektionistit: joskus pitää osata lopettaa.

Epätäydellinen rajaus. Epätäydelliset kulmat. Epätäydellinen häivytys. Ja silti ihan hyvä.

Kolmen ällän tytöstä on vaikea siirtyä ihan hyväksi parturi-kampaajaopiskelijaksi. On tosi vaikeaa olla keskiverto, yhtä hyvä kuin muut. Mua vituttaa, kun joku on mua parempi. Ja tottakai mä tiedän, että aina on jossain joku mua parempi, mä en tule koskaan olemaan paras, hienoin ja lahjakkain. Mä en kirjottanu neljää ällää, vaan kolme. Mä tuun aina olemaan ihan hyvä.

Mulle tää on jotenkin kovin hankala ja epämukava tilanne, että oon amiksessa, vaikka lukupäätä riittäisi vaikka mihin. Mä oon kuitenkin päättänyt, että ensin teen asioita, joihin mulla on palava intohimo ja halu oppia. Mä voin aina mennä yliopistoon, jos siltä tuntuu. Ja nyt ei tunnu. Mä haluan leikata, värjätä, oppia, kyseenalaistaa, tutkia kosmetiikan kemiaa, meikata, maskeerata, luoda hahmoja, luoda asioita, leikkiä väreillä ja muodoilla.

Oon ollut luova ja taiteellinen niin kauan kuin muistan. Aiemmin oon piirtänyt, maalannut, kirjoittanut, soittanut, laulanut. Nyt maalaukset ovat siirtyneet kasvoille - aivan uusia muotoja ja mahdollisuuksia. Mua kiehtoo ennen-jälkeen -tyyppiset muutosjutut. Oon funtsinut, että taidan ryhtyä tekemään niitä tänne, jos vain löydän halukkaita malleja.

Nyt kun pipo ei ole enää ihan niin kireällä kuin ennen, on ollut ihana tajuta, ettei kaikessa tarvitse olla paras, meikin ei tarvitse olla täydellinen, ja sen niskalinjan ei tarvitse olla millilleen symmetrinen. (Hyvähän se toki ois olla, mutta mulla on kovin kehittynyt virheidenbongausvaisto...).

Mun ei oo pakko ruoskia itseäni jokaisesta asiasta, jota en ole saanut tehtyä täydellisesti. Ja silti mä teen niin. Mä en ole ikinä ollut täysin tyytyväinen yhteenkään tekemääni meikkiin, leikkaukseen, värjäykseen, ripsiin, kynsiin. Mä löydän aina jotain, mikä on väärin, vähemmän hyvin, ei-täydellinen. Oon ollu alkuviikon ihan maassa, ja mulla on sellanen fiilis, ettei musta tuu ikinä kampaajaa. Liikaa virheitä, ethän sä osaa mitään, kato ny totaki.

Kaikki tämä, vaikka mä tiedän itsekin olevani hyvä oppimaan, tarkka ja musta tulee vielä perkeleen hyvä kampaaja. Pieni Tirehtööri jaksaa silti kolkuttaa takaraivossa, etten mä oo hyvä, enkä mä kelpaa, enkä mä osaa. Samoja ajatuksia on joskus varmasti kaikilla, niitä kun oppis vielä tarkastelemaan neutraalisti. Tirehtöörin volumea on jo väännetty pienemmälle, sen kun sais vielä mutelle!

Peksi on todellakin palauttanut mut maan pinnalle tällästen ylisuorittamisasioiden kanssa. Siinä on ihminen, joka jaksaa väittää vastaan ja kyseenalaistaa, kun vingun, kuinka joku asia pitäis tehä ja kuuluis olla ja ku olin ajatellu että, ja ja ja... Peksi kysyy multa, että miksi jonkun asian pitää olla noin tai näin, perustele. Harvoin mä löydän pitävän perustelun - useimmiten mun vastaus on tasoa "no mutku salaattii kuuluu ottaa lautaselle samaan aikaan ku lämmintä ruokaa".... huoh :D

Aika moni asia on oma kuvitelma siitä, kuinka asioiden kuuluu olla ja miten asioita pitää tehdä. Eikä ees pidä. On ihana oppia kyseenalaistamaan itseään tällaisissa jutuissa.

Sitä paitsi näistä tilanteista pääsee nykyään repimään niin paljon huumoria, ettei oo tosikaan. Me ollaan täs jo jonkun aikaa esimerkiksi kiistelty, kuuluuko sälekaihtimien olla auki vai kiinni, kun ne vetää ylös... (Ja niien kuuluu olla auki!)

Meikissä luomivärit Sleekin Ultra Mattes Brights -paletista: Pow!, Cricket ja Dragon Fly. Rajauksena Maybellinen gel liner, ripsarina Maybellinen Rocket Volum' Express ja kulmissa Lumenen  kulmakynä sävyissä 1 ja 2. Kulmaluulla We Care Iconin korostuspuuteria.

Vaikka mul on edelleen pipo vähän kireellä, se on sentään omituisen värinen ja väärin päin ;)